Päivän kappale 7.11.2009
Valitettavasti YouTube ei löytänyt kappaletta, mutta se löytyy Spotifystä tämän linkin takaa.
Sturmgeist – Sturmgeist_89 (levyltä Manifesto Futurista, 2009)
Why did you do it
You bloody moron
Put an end to your problems
By killing innocents
Time cannot be turned
But shootings be averted
There is a way out of it
The gun is not that way
We could have protected you
If only you had asked
We could have saved you
But you chose destruction
Sturmgeist 89
Why did you do it
So you selfish bastard
In Hades or Valhalla
I’ll iterate my question
Why did you do it
Now I’ll be their villain
Sturmgeist 77
Because of your murders
The nine lives that you took
Natural selector
What a bunch of bull
Your victims were innocent
You chose them at random
This world is full of garbage
You didn’t make it better
Never will a suicide
Resurrect the victims
We could have protected you
If only you had asked
We could have saved you
But you chose not to believe
Sturmgeist 89
Why did you do it
So you selfish bastard
In Hades or Valhalla
I’ll demand an answer
Why did you do it
Sturmgeist 89
Why did you do it
Sturmgeist89-nimellä internetissä esiintynyt tuusulalainen abiturientti Pekka-Eric Auvinen surmasi kahdeksan lukiotoveriaan sekä itsensä 7.11.2007 Jokelassa. Norjalaisen industrial-vivahteisen black metal -bändi Sturmgeistin laulaja/biisintekijä Cornelius von Jackhelln joutui vastentahtoisesti keskelle kohua, sillä hänen bändiään syytettiin väkivaltaan yllyttämisestä ja jopa Auvisen teosta. Tämä kappale on vo Jackhellnin “avoin kirje” Auviselle koulusurmien jälkeen. Wikipedia-artikkeli Jokelan koulusurmista.
Kaksi vuotta, kaksi koulusurmaa myöhemmin: Onko mikään muuttunut? Vielä viime vuonna jaksettiin laulaa nuorten mielenterveyshoidon puolesta, mutta nyt sillä rintamalla on taas hiljaista. Mielenterveyspalveluista on leikattu entistä enemmän taantuman(kin?) johdosta; luokkakoot, opetussuunnitelma ja muut käytännön asiat ovat pysyneet ennallaan. Aselakiin kyllä ollaan puututtu erittäin innokkaasti, mutta loppujen lopuksi on jälleen kerran unohdettu se, että games don’t make people aggressive, lag does (pelit eivät tee ihmistä aggressiiviseksi, niiden hidastelu kylläkin). Musiikin kuuntelu ei tee kenestäkään koulusurmaajaa eikä aselain muuttaminen paranna yhdenkään koulun tilannetta sieltä, missä tarvetta olisi. Pennuilla menee ihan oikeasti melko huonosti tässä maassa. Miksi? Minkä takia?
Myös työikäisillä, etenkin korkeasti koulutetuilla henkilöillä on koko ajan enemmän ja enemmän burn outeja, masennusta, mielenterveysongelmia ja sairauseläkkeellekin lähtee väkeä kuin U2:n keikalle (eli ihan pipona). Eikö tämän maan pitäisi olla yksi maailman kehittyneimmistä valtioista niin teknologisesti kuin vaikkapa terveydenhoidonkin suhteen?
Vai onko juuri se meidän ongelmamme; kompastumme juuri siihen, että olemme paperilla niin hyvinvoiva valtio, jossa kaikilla pitäisi kaiken järjen mukaan olla ihan ällistyttävän mukavaa ja kivaa ja helppoa ja turvallista? Olemmeko tottuneet liian hyvään, vai onko meiltä viety viimeisetkin ihmisyyden rippeet sen suhteen, että nykyään koneet tekevät puolestamme lähes kaiken ja meidän tehtäväksemme jää enää turhautua ja ahdistua, etenkin silloin, jos huomaamme itsessämme jonkin epänormaalin vian, virheen systeemissä.
Minun kaikennäkevät silmäni näkisivät, että Jokelan ja Kauhajoen kaltaisia tapahtumia ei suinkaan sovi pitää kertaluontoisina tragedioina, sillä vaikka aseet kiellettäisiin, kouluihin asennettaisiin viimeisen päälle tasokkaat metallinpaljastimet, hälyttimet ja turvakamerat, ei yksikään meistä olisi turvassa, sillä kun ihmismieli hajoaa tarpeeksi, eivät mitkään lait tai rajoitukset estä väkivaltaa, jos tekijä on tekonsa jo päättänyt toteuttaa. Ja minusta tämä on se kaikista huolestuttavin osuus: Miten on tultu tähän pisteeseen, että niin moni nuori tarvitsisi hoitoa mielenterveysongelmiinsa?
Niinpä.
Katso myös aiemmin kirjoittamani postaukset tämän aiheen tiimoilta:
Päivän kappale 23.9.2008
Ongelmakatalogi, eli miksi nuoret voivat pahoin (30.9.2008)
Mie en lähe mihinkään!
Rakkaat aktiiviset ja epäaktiiviset lukijani, näköjään minulla on tapana kadota säännöllisin väliajoin, mutta voin paljastaa salaisuuden: Palaan aina takaisin. Olisikohan nyt aika kertoilla kesästä?
Olen saanut palautetta, että YouTube-videoiden lataaminen hidastaa blogiani tarpeettoman paljon. Tämän vuoksi olenkin päättänyt, että jatkossa turvaudun enemmän suoriin videolinkkauksiin videoiden tekstin sekaan ujuttamisen sijasta. Toivottavasti ratkaisu miellyttää! Kokonaan ette niistä eroon pääse, sillä joskus on vain paljon selkeämpää havainnollistaa heti, mistä on kyse, ja lukeminenkaan ei hidastu, kun ei tarvitse pomppia välilehdeltä toiselle.
Kesääni on olennaisena osana kuulunut Nick Cave yksine maailman hienoimpine rakkauslauluineen (olen edelleen haltioissani Provinssin-keikasta), Spotifyn saloihin tutustuminen (jos et vielä ole kiinni viimeisimmässä mediavempeleessä, Laguuni.netissä on helppo ja selkeä ohjeistus tähänkin maailmaan), elokuvat (Brüno meni överiksi) ja no, ne festarit! Hirveän paljon hienoja keikkoja, monta monituista keskustelua aiheesta musiikki, monta monituista juomaa (liikaa) ja no, lisää keikkoja! Ilosaarirockissa olin pakahtua PMMP-fanityttönä keikanjälkeiseen ilotulitukseen, Jurassic Rockissa puolestani koin elämäni ensimmäisen tylsän PMMP-keikan. Kaikenlaista!
Palataan astialle, dudes and dudettes.
Nyt kun suosikkitaiteilijani Banksy “myi sielunsa”…
…on aika suositella Riiko Sakkista. Näin taannoin kyseisen taiteilijan haastattelun Maria!-talkshow’ssa ja mieleeni jäi herran röyhkeys ja sanavalmius sekä mielenkiintoiset työt. Tiesin, että hänestä kuulisin vielä ja niinpä tänään päädyin jostain kumman syystä googlettamaan herran kotisivut, joilta löytyikin iloinen yllätys – peräti 326 herran teosta kattava galleria! Mikä parasta, näitä piirroksia, maalauksia jne. saa oikeasti jäädä miettimään, ja jos niiden tiedostavuus ei kolahda, niin ainakin niistä voi bongailla ihan hitsinpimpulasti erinäisiä logoja ja tuotemerkkejä ja muita tätä maailmaa pyörittäviä asioita. Suosittelen kaikille.
Riiko Sakkisen kotisivut
Banksyn kotisivut
Banksy-uutinen (“Katutaiteilija Banksysta tuli valtaeliitin suosikkitaiteilija”)
Muistojen c-kasetit ja tulevaisuuden traumat
Muistatteko vielä ajan, jolloin musiikit kuunneltiin, ennen cd-formaatin valtaannousua, c-kaseteilta? Minäkin muistan!
Edustan sukupolvea, joka on kasvanut siinä maailmassa, jossa MTV ei tarkoita enää kotoisaa mainostelevisiota vaan ylikansallista musiikin tuotteistamiseen erikoistunutta musiikkivideo- ja sittemmin myös turhanpäiväistä tosi-tv:tä suoltavaa kaapelikanavaa. Olen juossut ensin päivät metsissä leikkien ja tullut sitten ruudun ääreen ihmettelemään esimerkiksi niinkin hämmentäviä videoita kuin Smashing Pumpkinsin Ava Adore ja/tai rallattelemaan hölmöjä kertakäyttöhittejä S.O.A.P.:in This is How We Partyn malliin (kuka vielä muistaa tämän “ihanuuden” vuodelta 1998?)
Kuitenkin c-kasetit olivat tuohon aikaan parhaita kavereitani. Vaikka cd-levy olikin lanseerattu jo aiemmin ja televisiosta näkyi kuvamusiikkia, elivät vanhempani vielä c-kasettiajassa ja hankkivat pikkuisia keloja minulle runsain määrin. 90-luvun kulta-ajalla kuuntelin vielä iloisesti lastenlaulukasetteja; niin iloisesti, että en voinut mennä nukkumaan ilman, että olin kuunnellut yhden tietyn, eri esittäjien lastenlauluja sisältävän kasetin ainakin kahdesti ympäri. Usein laitoin kasetin soimaan ja ajattelin nukahtaa sen soidessa, mutta kun a-puoli ehti naksahtaa loppuun, olin usein vielä hereillä ja alkoi kääntelyrumba – ilmankos minusta tulikin vähän tällainen… Sittemmin mankasta ehti lähteä nappuloita irti ja nauhat ehtivät katkeilla ja minäkin ehdin jotenkin livahtaa teini-ikään ja MTV:llä esiintyvät artistit unohtivat vaatteet kotiinsa ja yhtäkkiä kaikki oli virtuaalista ja interaktiivista ja musiikkivideoidenkin lomassa pyöri rakkauslaskureita ja sitten tulikin jo Spotify. Mitä tapahtui, mistä se kaikki kehitys ilmestyi?
Mikä tämä jaaritteluni pointti sitten on? Satuin vain bongaamaan yksi päivä jostain muotiblogista erään asusteen, joka herätti c-kasettimuisteloni henkiin ja nyt oikeastikin harkitsen ostavani 38 euroa maksavan lompakon ihan vain siitä syystä, että sen tekemisessä on käytetty aitoja c-kasettinauhoja ja ne taas herättävät minussa henkiin sen pienen lapsen, joka säästyi lapsuudessaan nykyajan mp3-medialta ja sai elää maailmassa, jossa MTV oli vielä jännittävä ja siisti ja musiikkivideot ihananhölmön tee-se-itse-hengellä väsättyjä musiikkia palvelleita teoksia musiikkihuoraamisen ja raadollisen pakkomyydä-markkinatalouden turruttamien tuotteiden sijasta.
Olen 20-vuotias ja tunnen itseni vanhaksi, kun musiikkimaailman valloittavat tämäntyyliset viritelmät:
brokeNCYDE (jep, yhtyeen nimi kirjoitetaan oikeasti noin) – Freaxxx (joltain tulevalta ep:ltä, ei kiinnosta!)
Attack Attack! – Stick Stickly (samannimiseltä albumilta tai jotain, 2008?)
Ihan oikeasti! Ihan oikeasti, iiiiihan oikeasti! Kun tähän on tultu, tekee mieli painua takaisin metsään leikkimään eikä koskaan tulla sieltä pois. Melko surullista. Jostain syystä nämä yhtyeet keksivät, että yhteen kappaleeseen pitää tunkea kaikki mahdolliset elementit (mahdollisimman muovisesti toki), niin ei tarvitse koskaan edes tehdä toista levyä ja silti pääsee maineeseen? Mikä tämän kehityksen voisi enää pysäyttää… Energiajuomat pois myynnistä ihmisiltä, jotka keksivät tämäntyylisiä ideoita? Minulle lobotomia?
Sniif.
Selvitä lempikappaleesi sanoitusten syvin olemus
Nyt se on iisiä ja helppoa ja kätevää, eikä omia aivojakaan tarvitse kauheasti käyttää, jos ei huvita! SongMeanings.net lyö eteemme kokonaisen sivuston, jossa käyttäjät saavat päätellä, spekuloida ja kinastella siitä, mitä le artistét ovat megahiteillään oikeasti tarkoittaneet.
Itsestäänselvyyksien ja kaukaa haettujen spekulointien parissa viettää helposti tylsiä hetkiä. Mitäpä sanotte esimerkiksi Britney Spearsin If U Seek Amy -kappaleen tulkinnoista? Oivaltavaa, eikös?
Britney Spears – If You Seek Amy (levyltä Circus, 2008)
(Kiitos bloggausideasta hyvännäköisille, fiksuille ja ihanille ystävilleni!)
Kesän härskeimmät tv-sarjat
Löysitkö itsesi lomailemasta ilman mitään tekemistä? Oletko onnistunut jo heivaamaan normaalin unirytmisi unirytmien jorpakkoon ja hankkiutumaan yökukkujaksi lämpimien (no hei, Suomen kesä…) kesäöiden, naapureiden ja oman mielesi ratoksi? Hyvä, sillä jos tämän lisäksi omistat digiboksin/netti-tv-mahdollisuuden, voit pian löytää itsesi koukuttumasta samoihin outoihin aivot narikkaan -sarjoihin kuin minäkin.
PARATIISIN PORTEILLA (Sin Tetas No Hay Paraiso)
Subilla tiistaisin kello 23:00 (uusin jakso nähtävissä linkin takaa).
Mikä, MIKÄ tämä on?! Sub mainostaa kolumbialaista telenovelaa “telenovelaksi ihmisille, jotka eivät katso telenovelaa”. Kyseessä on siis eräänlainen rumasta ankanpoikasesta joutseneksi -tarinan variaatio (vrt. Ruma Betty), jossa teinityttö haluaa paremman (eli rahakkaamman) elämän ja päättää ryhtyä myymään seksiä kuten kaikki coolit vosut hänen seudullaan tekevät. Mutta voi pyhämaria sentään, Catalina-tyttösellä ei ole tissejä, ja kukaan ei tietenkään halua povetonta huoraa. Niinpä Catalina päättää hankkia silikonit keinolla millä hyvänsä – tai pahansa, jos minulta kysyttäisiin. Ööh? Jep. Mukana kuvioissa myös Catalinan äiti ja poikaystävä, jotka mitä ilmeisimmin paneskelevat menemään Catalinan selän takana. Sarja on täysin käsittämätön ja niin hämmentävä karu, että tätä vain jää tuijottamaan. Ikävä kyllä sarja perustuu tositapahtumiin Gustavo Bolivarin menestyskirjan pohjalta. Jälkeenpäin tuntuukin hieman likaiselta, kuin olisi tehnyt jotain kiellettyä tästä viihtyessään.
SATUHÄÄT
TV2:lla torstaisin kello 21:00.
Suomalaista sosiaalipornoa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Älkää antako hääteeman hämätä – tätä dokumenttisarjaa pystyy katsomaan, vaikkei innostukaan bridezilla-meiningistä tai morsiuskimppujen värivalikoiman kartoittamisesta. Jokainen tunnin pituinen jakso keskittyy yhteen elämää suurempaan rakkaustarinaan ja sen juridiseen sinetöimiseen. Sarjan juju ja hupi löytyykin siitä, että oikeastaan jokainen pariskunta on jollain tapaa erittäin persoonallinen – on yläkoulun opettajansa naivaa nuortamiestä, kolmen lapsen 18-vuotiasta äitiä, playboy-sulhoa, myöhästelevää pappia ja hääpäivänsä juopottelevaa morsianta. Suomi-kuvaa puhtaimmillaan… Tai jotain sinnepäin. Ensimmäisellä kaudella (jonka jaksoja juonsi Satu Ruotsalainen) ja joka nyt ilmeisesti uusintakierroksena pyörii, kullekin hääparille laadittiin astrologiset kartat, jotka Ruotsalainen käy jaksoissa läpi – usein näiden kohtien taustalla soi Twin Peaks -sarjan tunnusmusiikki. Jep. Parhautta (tai sitten minulla vain on niin huono maku, mikä sekin on aivan realistinen vaihtoehto.)
ROKKARILLE MORSIAN (Rock of Love)
Subilla sunnuntaisin kello 20:00 (uusin jakso nähtävissä linkin takaa).
Kuin kohtalon oikusta satuin havaitsemaan jokin aika sitten, että Rokkarille morsian -tosi-tv-sarjasta alkoi toinen tuotantokausi. Viime kesänä bloggasin samasta aiheesta (Elähtäneelle rokkarille vosu? Oikeasti?), eikä kuvio ole kauheasti muuttunut. Naiset ovat edelleen täynnä silikonia, Bret “Poison” / “etsin aitoa rakkautta” Michaels valitsee edelleen jatkoon kaikista sitoutumiskyvyttömimmät beibsut, alkoholia kuluu edelleen ja naisten tatuoinnitkin ovat kuin suoraan “näin olet tosi rock” -katalogeista. Mutta ai että, miten viihdyttävää! Unelmien poikamiehet pitäkööt tunkkinsa, täältä tulee elähtänyt rokkari ja liian monta bimbotirppaa!
Jos alkaa ärsyttää, kannattaa siirtyä hetkeksi pois television ja blogistanian äärestä – esimerkiksi nauttimaan tuosta niin lyhyestä kesästä.
Sadonkorjuuta viihdemaailmassa
Muistatko vielä, kun Pertti “Spede” Pasanen kuoli? Entä, kun tieto Heath Ledgerin tapaturmaisesta kuolemasta tuli julkisuuteen? Kuulitko, että David Carradine kuoli hotellihuoneeseensa niin ikään tapaturmaisesti? Ja jos taaksepäin mennään, prinsessa Diana, Elvis, James Dean, Kurt Cobain, River Phoenix sekä kaikki, jotka unohdin (kuten esim. John Lennon)… Sieltä ne tulivat ja tuonne ne hävisivät. Byy-hyy.
Tänään viihdemaailma on kohdannut (ainakin) kaksi kuolemantapausta.
Michael Jackson 1958-2009
Michael Jackson – Thriller (samannimiseltä levyltä, 1982)
Oli miehestä, hänen nenästään, lapsistaan, muista lapsiin liittyvistä asioista, Neverlandistaan, ihonväristään tai muusta mitä mieltä tahansa, niin fakta on se, että kyseinen mies on tehnyt levyn, joka on myynyt tähän päivään mennessä eniten maailmassa (Thriller, lähteenä eri uutispalvelut sekä Wikipedia). Siihen ei näköjään kovin moni pysty, etenkin kun miettii levyn julkaisuvuotta. Tarkemmat tiedot kuolemasta ovat vielä epäselviä, mutta Jacko kuoli mitä ilmeisemmin sydänkohtaukseen 50-vuotiaana, mikä tarkoittaa tietysti myös sitä, että hänen 50 keikkaa kattavaa kiertuettaan ei tulla näkemään. Eikä sitä nenää.
Farrah Fawcett 1947-2009
Charlien enkeleiden tähti sairastui paksusuolen syöpään ensimmäistä kertaa jo kolme vuotta sitten. Sinnikkäästä taistelusta huolimatta tähti menehtyi syövän uuvuttamana 62 vuoden iässä. Hän ehti mennä kihloihin pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa, mutta suunniteltuja häitä ei ehditty toteuttaa. Charliella on nyt enkeli vähemmän, koska yksi niistä muuttui enkeliksi. Öh.
Millaisia tuntoja nämä uutiset sinussa herättävät? Ärsyttääkö median pateettisuus? Miksi kuolleista tulee aina pyhimyksiä? Kuka lohduttaisi Nyytiä? Itkettääkö? Huvittaako? Eikö herätä mitään tunteita?
Over and out, beat it.
Faith No More coveroi Lady GaGaa, ehkä myös tänään?
Nauttikaahan yhdeksänkymmentäluvun megasuosikki Faith No Moresta pattoneineen, ihmiset! Tänään Kaisaniemen illassa kuullaan Faith No Moren lisäksi myös Waltaria ja CMX:ää, mutta olisikohan mahdollista kuulla myös Lady GaGaa?
Faith No More – Poker Face (Lady GaGan alkuperäinen kappale levyltä The Game, 2008, tämä Faith No Moren:n live tämän vuoden Download Festivalilta)
Kertokaa ihmeessä, mitä siellä kuulitte, sillä minä jäin tällä kertaa kotiin. Onneksi Nick Cave lohduttaa edelleen. (Kesän ukkos- ja sademyrskyjen taustalle suosittelen ehdottomasti Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta -elokuvan soundtrackia, jonka Cave on luonut yhdessä Warren Ellisin kanssa). Esimakua tässä:
Nick Cave & Warren Ellis – What Must Be Done (em. elokuvan soundtrackilta, 2007)
Hyvää keikkakesää ukkosineen!
Blogi lomailee myös Nummirockin ajan…
…sillä allekirjoittanut löytää itsensä myös Kauhajoen perämetsistä tulevana viikonloppuna. Palataan siis jälleen kerran vasta ensi viikolla, jonka jälkeen lupaan, että blogin päivitystahti tihenee!
Koska osasin aikataululliset asiat varsin mallikkaasti, en ehdi ennakkotunnelmoida Nummirockin menoja. Sen sijaan olen tympeä ja linkkaan ihmisille fiilisteltäväksi viime vuoden raporttini aiheen tiimoilta.
Ennakkotunnelmia vuoden 2008 Nummirockista
Raportointia vuoden 2008 Nummirockista
Kaikki festariaiheiset postaukseni
Hyvää juhannusta, rakkaat höpsönköpsöt lukijat, älkää hukkuko humalassa (selvinpäin saa, jos on ihan pakko) älkääkä kuunnelko Kikkaa! Palataan levylautaselle ensi viikolla!
Horna – Oi kallis kotimaa (Vuohipaimen-ep:ltä, 2004)
(bongaa bändi Inferno-lavalta kello 14:00)
