Spontaaneja seikkailuja populaarikulttuuriviidakossa

Mikä tekee hyvän coverin? Omasta mielestäni hyvä cover tuo alkuperäisestä kappaleesta esiin uusia vivahteita, mutta kuulostaa silti tunnistettavalta. Sen lisäksi hyvä cover on persoonallinen ja tuo myös sitä esittävän artistin/yhtyeen esiin omana itsenään.

Mikä tekee huonon coverin? Mielestäni sellaiset versioinnit ovat epäonnistuneita, joista paistaa läpi laskelmoitu yliyrittäminen ja yleisön kosiskelu epäuskottavalla tavalla. Ja toki sitä tulee seurattua omien suosikkibiisien coverointia toisinaan suhteettomankin ankaralla tutkalla. Niin ja jos ei kolahda, niin ei vain kolahda, eivät mielipideasiat ole loppujen lopuksi mitään väkisin perusteltavaa tiedettä.

HIENOA

Johnny Cashin versiota NIN-kappaleesta Hurt en tähän enää uudelleen laita, sillä sitä olen hehkuttanut jo aiemmin tässä postauksessa.

Tämä seuraava on mielestäni aivan täydellisen onnistunut veto.

Alkuperäinen:

The Black Eyed Peas – My Humps (tässä versiossa mukana myös sanoitukset) (levyltä Monkey Business, 2005)

Cover-versio:

Esittäjänä Alanis Morissette (ilmeisesti julkaisematon kappale)

Alanis tykittää alkuperäistä kappaletta kiväärillä silmään ja vielä osuu ja saa ruudin uppoamaan kohteeseensa. Alkuperäisen kappaleen naurettava blingbling-hetkuketku vaihtuu Alanisin versiossa säälittäväksi ja surulliseksi ja näyttää, mikä alkuperäisessä kappaleessa ja koko sen edustamassa maailmassa mättää: Tyhjyys. Mitä jää, kun Dolcet ja Gabbanat kipataan tunkiolle, botox-huulet rupsahtavat, äijät kyllästyvät hehkuttamaan rankkaakin rankempaa Bronxiaan ja yökerhot menevät kiinni? Krapulan lisäksi, siis.

Ei tietenkään pidä unohtaa, että tällaiselle tanssittavalle musiikille on kysyntänsä ja oma kuulijakuntansa, eikä mielestäni kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Jos The Black Eyed Peasin Fergie haluaa laulaa omasta kinkkuudestaan, niin mikäs siinä. En voi kieltää, etteikö The Black Eyed Peasin – ja kaltaistensa – musiikki olisi “hetkuttavaa”, mutta itse en vain kestä tuollaista meininkiä. En itse asiassa lainkaan. Alanisin versio on siitä vallan mahtava, ettei hänkään ole liian ryppyotsaisena taistelemassa tasa-arvon tai “syvällisyyden” puolesta, mikä käy viimeistään ilmi videon lopusta. Bravo.

EI NÄIN

Alkuperäinen:

Tehosekoitin – Hetken tie on kevyt (kokoelmalevyltä Golden Greats, 2002)

Cover-versio:

Esittäjänä Vesa-Matti Loiri (tulkinta löytyy Ivalo-levyltä, 2006)

Okei, en tiedä, mitä sanoa. Kaikella kunnioituksella herra Loiria ja hänen uraansa kohtaan (hän oli Pahoissa pojissa uskottavin ikinä), en vain kykene suhtautumaan miehen Ivalo / Inari -cover-levykaksikkoon. Periaatteessa Loirin tulkinnassa on mukana upeaa herkkyyttä ja hänen äänensä on valloittava ja jeejee, kaikki on paperilla kohdillaan. Jostain syystä tämä versio jättää vain niin kylmäksi. En voi myöskään olla vetämättä Johnny Cash -korttia esiin tässä välissä; Cash teki tämän saman jo aikaa sitten ja vieläpä paljon aidommin.

Loirin tapauksesta tulee lähinnä mieleen (ja Warnerin sivutkin sen vahvistavat), että levy-yhtiössä on havahduttu siihen, että Suomessakin voisi olla kysyntää tällaiselle “kokemuksen tuoma arvokkuus tuo tuttuihin hitteihin uutta rehellisyyttä” -versioinneille, ja voin vain kuvitella, kuinka suurissa huoneissa on mietiskelty, kuka olisi tarpeeksi “kansan syviä rivejä” liikuttava ja kokenut konkari tällaista projektia ajatellen. Loiri toki, itseoikeutetusti.

Ja totta helvetissä tämäntyylinen musiikki myy; ihmiset ovat kiinnostuneita kuulemaan puhki soineet sinälähditpoissit ja tästäastiajat “kaikkien tunteman ja rakastaman” Loirin karismaattisina tulkintoina. Ehkä juuri siinä on se ongelma: Tämä on aivan liian itsestäänselvää ollakseen oikeasti koskettavaa. Paketti on liian tarkasti mietitty, kaikki on vähän liian hyvin hoidettu. Tällainen levy on aivan liian helppo ostaa joulun alla mummin tai tädin tai jopa sedän (Uuno-fani) lahjapakettiin, ja se koskettaa aivan liian laskelmoidusti.

Ehkä sen takia en tälle lämmennytkään, koska jostain syystä minun täytyy aina pohtia asioita aivan liikaa, ja jos havaitsen jotain epäillyttävää, en yleensä kykene nauttimaan elämyksistä, vaikka kuinka haluaisin.

Aitoa lauantaita kaikille!