Spontaaneja seikkailuja populaarikulttuuriviidakossa

Lähden jo huomenna kohti Helsinkiä, jossa on viikonloppuna Kaisaniemen puistossa tiedossa 11. Tuska Open Air -metallifestari. Tämänkertainen Tuska tulee olemaan neljäs, jonka minä koen. Tässä vähän ennakkotunnelmia kyseisiltä kekkereiltä, joita onkin tullut jo tovi odotettua, eikä vähiten itselleni kerrassaan maittavan kattauksen vuoksi. Tuskassa ajattelin katsella enemmän bändejä kuin Nummessa (3½), ja tämä tosiaan on täten lupaus, jonka pystyn melko vaivattomasti pitämään.

Halusin omistaa tämän postauksen yhdelle viime aikoina minuun eniten vaikuttaneista bändeistä. Tätä keikkaa odotan tällä hetkellä enemmän kuin mitään. Musiikin voimaa; sitä tunnetta, kun bassot pelmahtavat lähestulkoon läpi sydämen eikä hetken ajan ole mitään muuta kuin tunne siitä, että on todellakin elossa. Olen saman tunteen jo kerran kokenut tämän yhtyeen kohdalla, ja toivon, että pääsen kokemaan samanlaisen elämykseen taas tulevana lauantaina kello 19:45-20:45 Tuskan Inferno Stagen yleisössä. Älkää viitsikö sanoa, että olen fanaattinen tämän asian suhteen, sillä tiedän sen hyvin itsekin.

Primordial

Vuodesta 1992 Primordial-nimellä kulkenut pakanallisesta tunnelmoinnista black metal -vaikuttein ammentava yhtye on vallan upea, mahtava, paras, hieno, ihana, vaikuttava kaikessa maanläheisyydessään. Odotan eniten, eniten, eniten tätä keikkaa, sillä bändin jo kerran livenä todistaneena olen lähestulkoon edelleenkin aivan haltioitunut heidän lavashow’staan (näin bändin alkuvuodesta 2007).

Mielestäni bändin laulaja, A.A. Nemtheanga, on karismaattisimpia metallilaulajia näinä päivinä. Hänen ja koko yhtyeensä omistautumista asialleen, eli Irlannin historialle, irlantilaisille juurille ja syvältä kumpuavalle ideologialle, ei voi kuin ihailla. Yhtyeen musiikki on tinkimätöntä ja vakuuttavan kunnianhimoista. Jos minun täytyisi antaa yksi esimerkki vilpittömästä suhtautumisesta musiikkiin, olisi Primordial sellainen. Näiden herrojen on turha pelätä “myyvän” sielunsa, sen verran suurella intohimolla he toimivat paitsi yksilöinä, myös bändinä.

Arvostan musiikissa kuin musiikissa Tunnetta, ja sitä tästä yhtyeestä taatusti löytyy. Toivon ja odotan, että Tuskan keikka on yhtä upea, lähes hurmoksellinen, kuin aiemmin näkemäni tapaus. Kappaleiden välissä kuultavat tarinat Irlannin kansan kohtaamista vääryyksistä saanevat taas vakavoitumaan, kun taas mielettömän upeat kappaleet, kuten esimerkiksi The Coffin Ships vuoden 2005 The Gathering Wilderness -levyltä ja Empire Falls bändin uusimmalta, To the Nameless Dead -levyltä vuodelta 2007, saavat varmasti haltioitumaan totaalisesti. Suosittelen kaikille.

Esimakua bändin livekunnosta:

Empire Falls (levyltä To the Nameless Dead, 2007, tämä liveversio alkuvuodelta 2008)

Where is the fighting man?
Am I he?
You would trade every truth
For hollow victories

Every empire falls
And the earth to ashes turn
The lands of my birth
Shall be my tomb

(kyseisestä kappaleesta)

Muita Tuskassa toivottavasti näkemiäni bändejä: Kypck (passaa viime keikan jälkeen!), Amon Amarth (odotus täyttyköön), Sotajumala (tuttua ja toimivaa), Behemoth (viimeksi en jaksanut erityisemmin keskittyä, tällä kertaa toivottavasti parempi onni), Ghost Brigade (tuttua ja toimivaa), Morbid Angel (pakollinen legenda), Korpiklaani / Job for a Cowboy (arvon yhä…), Shade Empire, Nile / Týr (tätä tulee myös arvottua aivan tajuttomasti, todella huonosti päällekkäin aikataulutettu) ja toki festarit päättävä Slayer (pakollinen legenda).

Välttelen seuraavia: Dimmu Borgir (ei iske), Killswitch Engage (ei iske) ja Sonata Arctica (ei todellakaan iske). Pahoittelen, etten perustellut tämän enempää, mutta aika loppuu tästä vuorokaudesta kesken, sillä minun pitää vielä neitimäisesti pakata ja nukkuakin voisi joskus. Sekä tietenkin katsoa Taistelutoverit.