Spontaaneja seikkailuja populaarikulttuuriviidakossa

Lauantai alkoi pirteissä tunnelmissa, vaikka yöunet jäivätkin aavistuksen niukoiksi. Tässäpä taas fiilistelyjä näkemistäni keikoista.

Saavuimme kaverini kanssa alueelle tällä kertaa päivän aloittaneen Kalmahin aikana. Olin aiemmin epäillyt, etten pitäisi tästä, mutta kun saavuimme paikan päälle ja kuulin kierolta kuulostavan synamaton kaikuvan kesäpäivässä, en voinut olla pohtimatta asiaa uudelleen. Harmillisesti olimme alueella vasta bändin lopetellessa settiään, mutta täytyy sanoa, että bändi toimi paljon paremmin kuin aiemmin missään yhteydessä. Pitänee yrittää päästä näkemään heitä pian uudelleen.

Tässä ihan kokonaan nähdyt keikat:

Sotajumala (esiintyi Inferno-lavalla 14:30-15:15)

Sotaisaa death metaliaan suomeksi esittävä Sotajumala toimii livenä kuin lihaan uppoava luoti, tuntuu luissa asti ja kolisee myös päässä. Bändi oli varmassa kunnossa ja uusi Paratiisin kutsu (josta kehittelin mielessäni myös versiot Paratiisiin kustu ja Parasiitin kutsu ilman mitään tähdellistä syytä), toimi hyvin kaikkine “kuolema”-huutoineen. Yleisökin oli ihailtavan aktiivinen ja bändi hyvässä kunnossa. Hyvä aloitus festaripäivälle.

Behemoth (soitti päälavalla 15:15-16:15)

Puolan black metal -ihme Behemoth tuli ja teurasti. Bändi oli mukavassa vedossa, laulaja karismaattinen kaikkine raamatunrepimisineen ja muutenkin keikka viihdytti. En ole bändin tuotantoon vieläkään erityisemmin perehtynyt, mutta livenä bändi viihdytti jälleen. Ainoastaan päälavan soundit tekivät keikasta välillä aika tasapaksun, mutta onneksi bändi hoiti homman silti mainiosti kotiin.

Primordial (soitti Inferno-lavalla 19:45-20:45)

Voin tietenkin olla vähän jäävi sanomaan, mutta tässäpä olikin koko festareiden ehdottomasti paras keikka! Jo Tuska-ennakoinnissani kehuin bändiä suhteellisen (ja melkein suhteettomankin) ylitsevuotavasti, mutta oikeasti – tässä bändissä vain on Sitä Jotain, enkä käsittääkseni ollut ainoa keikasta täysin viehättynyt ihminen, niin harras, eläytyvä ja tiivis tunnelma pienessä Inferno-teltassa vallitsi. Laulaja A.A. Nemtheanga otti yleisönsä jälleen kerran enemmän kuin hyvin mukaansa, ja keikka toimikin lähestulkoon uskonnollisena elämyksenä, mikä on minun kaltaiselleni kuvia kumartamattomalle henkilölle melko suuri asia. Etenkin upeanmahtava The Coffin Ships ja keikan aloittanut Empire Falls tekivät tehtävänsä. Hienoa oli paitsi bändin, myös yleisön ihailtava omistautuminen asialle – yleisö kun lauloi kaikki kappaleet mukana ja vieläpä oikein. Uskomaton kollektiivinen kokemus, tällaista en ole kovin useasti kokenut. Mahtavaa, upeaa, hienoa. Seuraavaa keikkaa odotellessa. Tästä on hankala pistää enää paremmaksi, ja olen niiiin onnellinen siitä, etten joutunut pettymään lainkaan, vaikka odotin tältä keikalta aika äärettömiä. Täydellistä, sanoisinko. Tuntuu hassulta olla taas ihan rehellisesti fanityttö ja siihen päälle vielä teini-ikäinen. Erotuksena minun ja 12-vuotiaan itseni välillä lienee tässä tapauksessa lähinnä se, että tämän bändin julistetta tuskin tullaan Suosikissa näkemään.

Morbid Angel (varoitus hitaasti latautuvista sivuista) (esiintyi päälavalla 20:45-22:00)

No olihan tämäkin hyvä, mutta pakko kyllä sanoa, että edellisen Elämyksen jälkeen ei tuntunut juuri missään. Pitää siis keskittyä nolosti ulkomusiikillisiin seikkoihin: Yhdysvaltalaisbändin laulajan välispiikit olivat melkoista myötähäpeää herättäviä: “I heard there was some kind of Gay Pride in Helsinki this weekend? I was wondering, if there could be also this Metal Pride, yeaaaah!” (ei sanatarkka lainaus, ihan omasta muististani kaivoin). Itse en lämpene metalliveljeyden korostamiselle ja “uuh jeeh hewy vittu jee hevi on paskimmillaankin parasta!” -meiningille juurikaan, jota laulaja-basisti David Vincent tuntui viljelevän olan takaa, joten tuollaiset spiikit tuon luokan bändiltä tuntuivat lähinnä nolostuttavilta. No, sanoinhan, että keskityin epäolennaisuuksiin. Soitto kulki ja yleisö mylvi, ja kun vielä taivas avasi sadekiintiönsä, oli tunnelma laskevan auringon alla hieno, ja bändiäkin katsoi mielellään. Mutta joka solussa pyöri lähinnä Primordial, eivätkä jalat enää kantaneet kaikesta kivusta johtuen katsomaan keikkaa lähempää. Mutta hieno päätös hienolle festaripäivälle kuitenkin tämäkin.

Suuntasimme vielä kaverini kanssa Nosturiin jatkoklubille kuuntelemaan suomalaista black metalia. Ikäväkseni ensimmäinen bändi, Alghazanth joutui aloittamaan jo 22:30, kun Morbid Angel oli lopettanut kymmeneltä. Siirtymäaikaa Kaisaniemestä Telakkakadulle ei siis jäänyt mitenkään järkevästi. Tästä pyyhkeitä Nosturin suuntaan, sillä jonot puljun ulkopuolella olivat vähän turhan pitkät ja liikkuivatkin aika hitaasti. Näin onneksi kuitenkin noin puolet kyseisen orkesterin keikasta, eikä siitä ole muuta sanottavaa, kuin että toimi. Erittäin hyvin itse asiassa.

Enochian Crescent, muutamilla verisillä tempauksillaan hieman kyseenalaista mainettakin niittänyt mustan metallin sanansaattaja, toimi myöskin hyvin livenä. Bändin “pakollinen hitti”, Väkisinkastettu, kruunasi koko keikan. Omalla kohdallani alkoi tosin turnausväsymys jo näkyä sen verran paljon, että keikkaan keskittyminen tuntui paikoitellen astetta haastavammalta tehtävältä. Sama kohtalo osui Hornan keikalle, joka sekin toimi niiltä osin, joilta kykenen sitä järkevästi muistamaan. Ammattimainen ote ja karismaattinen live-esiintyminen eivät jättäne moniakaan kylmäksi.

Lauantaina paras näkemäni keikka oli ehdottomasti Primordialin tarjoama tunti. Myös Alghazanth toimi varsin mallikkaasti.