Spontaaneja seikkailuja populaarikulttuuriviidakossa

Sunnuntaina festariväsymys alkoi jo toden teolla näkyä. Alue ei totta puhuakseni enää tuntunut yhtä houkuttavalta kuin aiempina päivinä ja niukat yöunet näkyivät jälleen kerran naamassa ja pääkopassa. Valuimme kuitenkin jälleen kaverini kanssa hyvissä ajoin paikalle. Halusin nähdä Korpiklaanin (tein sitten sen lopullisen päätöksen korpisoiden kuninkaiden hyväksi) ja kaverini puolestaan Jenkkilän nimellä paiskatun death metal -nousukkaan, Job for a Cowboyn. Noh, meitäpä ja paria muutakin paiskattiin sitten vallan hämmentävillä uutisilla: Korpiklaanin esiintyminen oli peruttu heidän soittotekniikkansa juututtua Belgiaan(!), ja Job for a Cowboy joutui heittämään instrumentaalikeikan, sillä heidän laulajansa oli saanut jonkinlaisen keuhkoinfektion ja oli ehdottomassa musiikintahtiinääntelykiellossa. Kunnia bändille keikan läpiviemisestä, vaikka laulaja uupuikin.

Korpiklaania paikkaamaan oli saatu ennätyksellisessä 37 minuutin ajassa viime aikoina lähestulkoon jokaisilla kinkereillä nähty Before the Dawn, joka hoiti tonttinsa kunnialla, vaikka yleisö olikin selkeästi pettynyt odotettuaan turhaan harvoin Suomessa keikkailevan Korpiklaanin keikkaa. Itse jaksoin katsoa keikkaa jonkin aikaa, kunnes oli pakko siirtyä Inferno-lavan pimeydestä päivänvaloon. Before the Dawn on livenä vallan viihdyttävä yhtye, mutta noin kuudes kerta vuoden sisään alkaa ehkä olla jo vähän liikaa. Siispä siirryin tosiaan kohti muita seikkailuja.

Shade Empire soitti jälleen kerran hyvän keikan, jota oli ilo seurata ja fiilistellä mukana. Settilista oli kuitenkin lähestulkoon (ellei jopa täysin, en ole varma) identtinen viikon takaisen Nummirockin kanssa, joten keikka ei välttämättä jaksanut enää yllättää laadukkuudellaan. Hyvää settiä kuitenkin, toimiva konsepti yhä vaan.

Sonata Arcticaa jouduin kuulemaan muutaman kappaleen verran, ja täytyy sanoa, että ihmettelen bändin suosiota melko syvästi. Okei, kappaleet ovat paikoitellen ihan näppäriä ja sopivan helppoja omaksua, mutta oikeasti… Missä tämän bändin fanit ovat? Oheissälä tyttötoppeineen tuntuu menevän kaupaksi kuin häkä, bändi myy ns. sikana levyjä ja kiertelee pitkin Eurooppaa ja Japania (eikä oteta tässä kohdin huomioon Big in Japan* -ilmiötä, joka kohdistuu helposti moneen Suomi-bändiin). Festarialueella suurin osa tuntui nyrpistelevän bändille, jos siitä tuli puhe, ja jo pelkät laulaja Tony Kakon välispiikit voisivat ajaa bändistä puoliksi kiinnostuneet henkilöt kauas muiden lavojen luo. Mie en ymmärrä. Mistä oikein on kyse? Jossainhan tämänkin bändin menestyksen täytyy näkyä, jos he kerta kerran jälkeen esiintyvät loppuunmyydyn Tuskan päälavalla todella hyvään aikaan? Jään pohtimaan asiaa…

Týr, Färsaarten lahja musiikille, tarjosi Inferno-lavalla Sonata Arctican 18:30 loppuneen keikan jälkeen varsinaisen elämyksen. Laulaja, ilmeinen kielinero, Heri Joensen, käytti miellyttävän sujuvaa suomea välispiikeissään, joihin hän oli mitä ilmeisemmin saanut hiukan avustusta muuan aiemmalta kiertuekaveribändiltään… Keikka oli vallan miellyttävä! Omat ennakkotietoni Týristä pohjautuivat lähinnä loistavaan Eric the Red -levyyn (2006), ja niiden pohjalta odotinkin mieluisaa keikkaa. Ja sellaisen sainkin, sillä bändi oli totisesti iskussa ja sai yleisön mukaansa vilpittömällä otteellaan, “saatana vittu kippis” -huudahduksillaan ja hienoilla stemmoilla varustetuilla kuoro-osuuksillaan. Pitää jatkossakin perehtyä bändin menemisiin hyvillä mielin, sillä tällaista menoa seuraa mielellään enemmänkin.

Illan ja koko tämänvuotisen “Mega-Tuskan” päätti tietenkin Yhdysvaltojen kovin tappaja, Slayer. Odotin tasavahvaa keikkaa, mutta jouduin silti vähän pettymään, sillä keikka tuntui olevan bändille rutiinia hampaidenpesujen ja “yeah dude awesome” -avautumisten kuuntelemisten joukossa. Päälavan soundit olivat lisäksi aivan luokattoman laimeat tuossa vaiheessa, ja esimerkiksi kitara ja basso olivat vahavasti epätasapainossa keskenään. Volume sentään nousi arvokkaasti jossain vaiheessa. Varsin harmillisen laimea keikka siltikin, ikävä kyllä. Ehkä bändiä ei tarvitsisi raahata Suomeen joka toinen vuosi, niin keikatkin voisivat saada vähän uutta ytyä osakseen. Tiedän, että monille Slayer-faneille tämäkin keikka oli taas aivan uskomattoman mahtavan upea, ja monet, monet, monet, odottivat varmasti tätä keikkaa kuin kuuta laskevaa, mutta ei vain lähtenyt, kuten olen aiemminkin monen keikan kohdalla ilmaissut. Odotin kai liikaa. Parempi onni varmaan ensi kerralla, kunhan se ensi kerta ei sijoitu vuodelle 2009. Illan kruunasi muuten lavan oikealla puolella nähdyt kaksi vierekkäistä sateenkaarta. Se oli hieno näky se.

Kun lähdimme hiljalleen lipumaan pois alueelta kaverini kanssa, alkoi Raining Bloodin tappointro soida, ja samaisella hetkellä laskevan auringon kajosta ilmaantui lempeä sadekuuro (tai sitten vain kuvittelin sen, sillä yritin hakea tukea havainnolleni, mutten sitä löytänyt… Mitä lie sitten leijuikaan ilmassa?) Siinä hetkessä oli jotain mielenkiintoista, melkein mystistä, ja tulikin porteista poistuessa taas kerran sellainen olo, että ensi vuonnakin tuonne on taasen pakko lähteä, tosin tämän vuoden kattausta voi olla vaikea, ellei mahdotonkin, ylittää.

Kaisaniemi on sen yhden viikonlopun ajan kuin oma pieni suljettu yhdyskuntansa, josta lähtiessä tuntuu, kuin olisi aikakapselista pudonnut. Tämän vuoden Tuska meni melkoisen nopeasti ohi, vaikka bändejä tulikin katsottua ties kuinka monta aiempiin vuosiin verrattuna. Olen tyytyväinen tähänkin reissuun kokonaisuutena, monta upeaa elämystä (joista tietenkin Primordial päällimmäisenä…) tuli koettua, monien ihmisten kanssa sosialisoitua ja muutenkin tunnettua elämän kohisevan suonissa. Tästä kaunopuheisuudesta voisinkin palata maanpinnalle tässä joskus, pikkuhiljaa…

Primordial – Heathen Tribes, kuvattu Tuskan keikalta (en ole ollut kuvaamassa videota enkä myöskään laittamassa sitä YouTubeen)

* = Big in Japan = Japanissa menestynyt, kotimaassaan tuntemattomampi bändi. Japanin kultalevy- ja listasijoitussysteemit eroavat muiden alueiden vastaavista jonkin verran, ja siellä onkin tavallaan melko helppo päästä nopeasti listoille. Niiltä tosin myös putoaa yhtä nopeasti, jos niikseen tulee.