Spontaaneja seikkailuja populaarikulttuuriviidakossa

Joskus rahat eivät riitä baareihin ja joskus sitä tekee muutenkin mieli pyytää kotinsa täyteen kavereita ja niiden kavereita ja kuvitella hetken ajan olevansa oikeanlainen social butterfly. Eli siis tällainen:

Kim Herold – Social Butterfly (2008) (Huomaa Nelosen Suomen Huippumalli haussa -sarjan finalistinelikko, joka laitettiin esiintymään tähän videoon osana kilpailua)

Kotibileissä on yleensä tapana kaiken ryyp- sosialisoinnin lisäksi myös kuunnella musiikkia. Vaikka musiikki ei olekaan juhlien pääasia, on ihan kiva silti joskus näperrellä tällaisten pikkuasioiden parissa. Ja kyllähän tietty musiikki luo hyvää tunnelmaa, ja samoin jotkut kappaleet voivat puolestaan latistaa kaikkien fiilistä. Olen pähkäillyt, millainen voisi olla mahdollisimman hyvin koottu soittolista bileisiin, joihin kerääntyy hyvin erityylistä porukkaa ja tyyppejä, jotka eivät tunne toisiaan entuudestaan. Tässäpä kokoamani havainnot asian tiimoilta (nämä vinkit koskevat siis yllä kuvaamanlaisiani bileitä, joissa porukka on kaikenkarvaista ja joissa on tarkoitus olla “ihanan kiva” kaikille tasapuolisesti):

Huono soittolista sisältää seuraavanlaisia ominaisuuksia:

- Liian pitkät kappaleet (se 15-minuuttinen Sunn O))):n pöhinäbiisi voi toimia täysin mahtavasti keskellä yötä pimeässä huoneessa, mutta ei välttämättä aukea lukiokaverillesi, jonka elämää ovat aina hallinneet hevoset)

- Liian lyhyet kappaleet (intropimputtelut kuuluvat intropimputteluiksi, mutta jos soittolista on säädetty satunnaiseen järjestykseen, menee Bathoryn intro täysin hukkaan, jos se edeltää Nelly Furtadon Maneateria)

- Omat digitaaliseen muotoon tallennetut laulusi tai kaverisi kellaribändin raakamiksatut demot (kaikella hyvällä kaikkia kohtaan)

- Poliittisesti valveutuneet kappaleet (aina löytyy niitä pässinpäitä, jotka parin boolimaljasen jälkeen haluavat alkaa vääntää jostain ääriasiasta hyvin tiukkaan sävyyn, ja mikäpä olisikaan parempi keino saada ihmisiä keittiöveitsien pariin kuin provosoida musiikin avulla poliittiseen väittelyyn). Ihmiset tulevat luultavasti muutenkin pitämään hauskaa eivätkä taistelemaan siitä, kuka teki mitäkin (väärin), missä ja milloin.

- Musiikittomat “kappaleet” (esimerkiksi Quentin Tarantinon haastattelut Pulp Fiction -soundtrackilla. Jaksoitko muka itsekään kuunnella niitä läpi?)

- Kappaleet, joiden tahdissa saatat itkeä (…tarvitseeko selitellä?)

- Jonkun bändin koko tuotanto (kaikki paitsi sinä tylsistyvät kuoliaaksi.)

Hyvä soittolista:

- Soittolistan tulee sisältää ns. helppoja hittejä, joiden kohdalla joku voi huutaa “apua, eikä, täääää biisi! Kauheeta, mä kuuntelin tätä ku olin 13! Hihi, vähän nostalginen fiilis!”

- Tarpeeksi idioottinolotyhmähuumoria sisältävät biisit sopivat hyvin nousuhumalaa piristämään. Esimerkiksi Iivo Johanssonin Sontsan alla -kappale Rihannan supermegahitistä muokattuna versiona on tällainen kappale. Kannattaa tosin tarkistaa, että kaikilla kuulijoilla on tajua tuontyyliselle huumorille.

- Sopivan hittipituiset biisit (kolme-kuusi minuuttia) pitävät vaihtelua yllä.

- Listan täytyy olla tarpeeksi monipuolinen ja pitkä, jotta jonkun eniten vihaaman bändin voi skipata, eikä siltikään jouduta toistamaan jo kuultuja biisejä (ellei joku erikseen sitä vaadi). Eri musiikkityylien tulee olla sopivasti edustettuna, jottei kukaan pahoita mieltään ja jotta kaikki saavat kuulla potentiaalista lempimusiikkiaan. Coldplay, Eminem ja Mötley Crüe mahtuvat oikeasti samalle listalle… Joo, mahtuvat ne. Jepjep.

- Sisältää muutakin kuin kaikista tavallisimpia ja helpoimpia biisejä. Laita soimaan kappaleita, jotka tuovat sinulle hyviä muistoja mieleen, mutta jotka voivat myös tavoittaa uusia kuulijoita kauttasi. Jos vaikka bongasit Anttilan alelaarista vitosella jonkun männävuosien parin levyn ihmeen yhtyeen, josta viehätyit, mikset haluaisi kertoa siitä myös kavereillesi?

- Jos taas tunnet mustasukkaisuutta bändejä kohtaan, älä laita listalle mitään sellaista, jonka haluat pitää itselläsi. Psst. Et voi oikeasti “omistaa” mitään bändiä, muista se.

- Hyvä soittolista on hyvä, jos päätät niin. Ei kannata hankkia itselleen päänsärkyä yhdestä soittolistasta. Vaikka järjestäisitkin pippalot, et ole vastuussa siitä, että jokainen viihtyy täydellisesti, sillä myös vieraiden luulisi kehittävän itselleen hyvää mieltä. Jos lymyilet koko ajan Ron Jeremyn vehje otsassasi, et ainakaan ole hyvää seuraa.

Pink – Get The Party Started (levyltä M!ssundaztood, 2001)