Rakkauskirje lukematta jääneille kirjoille

syyskuu 21, 2008 at 1:20 ip (ilmiöt, kirjat, lyriikka, musiikki) (, , , , , , , , , , , , , , , )

Rakkaat kirjat, joita en ole koskaan (lukuisista yrityksistä huolimatta) lukenut

Tätä kirjettä on vaikea kirjoittaa, sillä lukeminen oli pitkään lempipuuhaani. Paino sanalla oli, sillä sitten elämän muut kiireet, eli lähinnä joukko tekosyitä, ottivat minusta vallan ja kirjasto, teidät sisällään, jäi vahvasti paitsioon elämässäni. Kukaan ei ollut näyttämässä minulle punaista korttia muusta elämästäni, joten kirjasto jäi entistä kauemmaksi, ja niin kävi myös konkreettisesti, kun muutin kirjaston vierestä kauas pois. Sinne jäivät kaikki 200 nimikettä, jotka olivat lukulistallani, ja sinne jäi myös sydämeni, joka sittemmin on pysynyt sivistymättömänä ja onttona, sillä en ole päässyt lähellenne tuntemaan, kokemaan ja oppimaan syvällisiä asioita elämästä. Kurkistamaan avainromaanien kautta itselleni epätodennäköisiin maailmoihin, jännittämään dekkareiden seuraan, itkemään ja ahdistumaan nykykirjallisuuden brutaalien, ahdistusta ja sekasortoa täynnä olevien suomalaisten kirjailijoiden teosten äärelle, nyhtämään oudoista runoista elämänkatsomustani enkä rakastumaan ihaniin hahmoihin, jotka pitävät päähenkilöstä huolta kaikissa alamäissä. En ole saanut kauttanne tukea rakkauselämän pulmiin, en lohdutusta turhanpäiväisiin itkuihin, en apua pelkoihin, en pakoa todellisuudesta, jota on toisinaan niin vaikea kestää.

Rakkaat lukematta jääneet kirjat, olen pahoillani, sillä olen todella yrittänyt. Olen avannut joitakin teistä moneen kertaan, olen polkenut sateessa kirjastolle ja hipelöinyt teitä varsin hämmentyneenä muistaen tutun lämmön, jota teistä aiemmin huokui. Enkä siltikään ole saanut teitä luettua. En yhtäkään teistä. Olen antanut itseni sulkeutua teiltä, jättänyt teidät hyllyyn mitäänsanomattomien tai jo luettujen teosten sekaan, olen antanut teidän kadota elämästäni, vaikka olette tehneet parhaanne, olleet mahdollisimman hyvin saatavilla ja aina houkutelleet minua puoleenne. Tämä ei johdu teistä, vika on täysin minussa, sillä minä olen nykyään muka niin kiireinen, etten enää ehdi kaivata teitä, vaikka te olette kannatelleet minua aina lapsuudesta viime vuosiin saakka ja paitsi auttaneet minua ymmärtämään ympäröivää todellisuutta, myös antaneet minulle mahdollisuuden unohtaa se hetkeksi seurassanne. Olette jatkuvasti tarjonneet minulle mahdollisuuden laajentaa ymmärrystäni, mutten ole sitä hyödyntänyt. Olen lainannut joitakin teistä ja sitten piilottanut teidät syvälle kirjahyllyni pohjalle, kunnes kirjasto on muistanut minua kirjeellä, jossa on kolkosti lueteltu teidän ISBN-tunnuksenne ja päivämäärä, jolloin minun olisi pitänyt teistä luopua; päästää teidät teitä oikeasti arvostavien ja ymmärtävien käsiin, joiden ote ottaisi teistä kaiken sen irti, mitä lämmöllä ja suurella rakkaudella olette jakamassa.

Miksen minä pysty siihen? Hyvä kysymys, sillä tiedän, että monesta teistä voisi tulla uusia ystäviäni. Olemmeko kasvaneet erillemme? Välitän teistä edelleen, mutta jokainen päivä jokin palo sisälläni sammuu; se, joka on aiemmin pitänyt minut kiinni teissä sekä vanhoissa, jo luetuissa ystävissäni. Voi rakkaat lukemattomat lukemattomat kirjat, kuinka kaipaankaan teitä, kuinka kaipaankaan teihin tutustumista ja sitä, että saisin kertoa teistä kaikille ystävilleni tutustumisemme jälkeen. Siitä, että saisin lukea teitä nuhjuuntumiseen asti bussipysäkillä, kahviloissa, omassa sängyssä, isovanhempien luona… Kunpa toivoisin, että se päivä tulisi vielä, se, jona uskaltaisin taas päästää teidät lähelleni ja pitää teistä jälleen kiinni ja ottaa teidät luettujen kirjojen lähipiiriini. Tällä hetkellä minulla on ikävä kyllä sellainen olo, että päivä ei hetkeen ole tulossa. Yritän raivata teille aikaa, ihanat lukematta jääneet kirjat, mutta mitään pysyvää en voi luvata. Minun on kai yhä vaikeampi sitoutua teihin, sillä mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän minusta tuntuu siltä, että kasvamme erillemme, ja teidän joukkionne vain kasvaa ja kasvaa, enkä sen vuoksi voi edes katsoa listaa teistä enkä niinikään listaa uusista julkaisuista, sillä niistä, tällä erää tuntemattomista, teoksista tulisi vain surullista jatkoa listaanne. Anteeksi, rakkaat lukematta jääneet kirjat, välitän teistä edelleen. Paljon. Yritän ryhdistäytyä, yrittäkää tekin antaa minulle aikaa. Olen niin yksin ilman teitä.

Rakkaudella, Aliisa

Päivän kirjavinkki: Bayard, Pierre: Miten puhua kirjoista, joita ei ole lukenut, Atena kustannus 2008.

Päivän kappale: Anathema – Parisienne Moonlight (levyltä Judgement, 1999)

Sanat Danny Cavanaghin, nappasin ne DarkLyricsistä.

Parisienne Moonlight

I feel I know you
I don’t know how
I don’t know why

I see you feel for me
You cried with me
You would die for me

I know I need you
I want you to
Be free of all the pain
You hold inside

You cannot hide
I know you tried
To be who you couldn’t be
You tried to see inside of me

And now I’m leaving you
I don’t want to go
Away from you

Please try to understand
Take my hand
Be free of all the pain
You hold inside

You cannot hide
I know you tried
To feel…
To feel…

Osoiterakenne Kommentoi

Katsastakaamme pop-suosituksia

syyskuu 5, 2008 at 7:31 ip (elokuvat, ilmiöt, kirjat, musiikki, tv-sarjat) (, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , )

Olen pitänyt pientä taukoa bloggaamisesta, mutta hiljaa en ole ollut toisaalla. Olen nimittäin kaivellut ihan tätä postausta varten viime aikojen aikakauslehtiä ja bongaillut niistä kaikkea omasta mielestäni mielenkiintoista. Samalla pohdin, miten media ja mainokset vaikuttavat itseeni populaarikulttuurin kuluttajana. Vaikken ehkä osannutkaan pukea huomioitani niin analyyttisen hienoiksi kuin ajattelin, voitte kuitenkin bongailla niitä rivien väleistä, jos mielenne tekee (ja lopusta ranskalaisten viivojen avulla…) Jätin musiikin tässä “seikkailussa” tahallisesti vähemmälle huomiolle.

Joko mennään, joo.

KIRJAT

Birtles, Jasmine: Oivaltavia naisia – yli 1000 hauskaa sitaattia moderneilta naisilta (Gummerus 2008)
Bongattu: Demi 8/08
Miksi kiinnostuin: Kirjan idea on mielenkiintoinen ja yksittäiset sitaatit toivottavasti tuoreen oloisia ja viihdyttäviä. Demin pikkuartikkeli antaa kirjasta perusdiipadaapa-mielikuvan, mutta jo kirjan kansi, josta nuortenaviisissa on kuva, vakuuttaa tyylikkäällä ulkoasullaan. Pitänee tutkailla.

Beste, Peter: True Norwegian Black Metal (Vice Books 2008)
Bongattu: Satunnainen keskustelupalsta
Miksi kiinnostuin: Olen seuraillut valokuvaaja Peter Besten touhuja jo pidemmän aikaa, hänen kuvansa ovat upeita. Mies on kuvannut ja haastatellut vuosien varrella useita norjalaisessa Black Metal -maailmassa aiemmin ja nykyään vaikuttaneita muusikoita ja koonnut materiaalin pohjalta tämän kuva- ja haastattelukirjan, jota saa englanninkielisenä laitoksena esimerkiksi Amazon-nettikaupasta (etsikää itse, jos kiinnostuitte). Aiemmin haastattelupätkiä oli nähtävissä myös miehen sivuilla, mutta sittemmin – kirjan ilmestyttyä – ne ovat sieltä kadonneet. Kuvia voi tosin edelleen katsella samoilta sivuilta. Aihe on itselleni tärkeä ja rakas ja nautin hienojen kuvien katselusta. Toivon, että tämä kirja osoittautuu hintansa arvoiseksi.

Giffin, Emily: Rakkaus lainassa (WSOY 2008)
Bongattu: Trendi 8/08
Miksi kiinnostuin: Kirjan kerrotaan kertovan chick-lit-hengessä naisten aivojen toiminnasta. Koska en kovinkaan usein aivan ymmärrä itseäni, ajattelin kokeilla päästä tämän hömpän kautta edes hiukan jyvälle urautuneista ajatusmalleistani ja muusta höpselöstä. Giffinin kirja (sekä sen jatko-osa, niinikään vuonna 2008 julkaistu Rakkauden pudotuspeli) kertoo menestyvistä kolmekymppisistä newyorkilaisnaisista (eh, tiedän), joista toinen rakastuu toisen mieheen ja kuinkas sitten kävikään. Kirjan erottanee muista saman tason viihdekirjoista sen näkökulma, jossa megaupeakaunisihana pahis joutuukin syrjäytetyksi tympeän taviksen sijasta. Ei heti tule mieleen kirjaa samalla lähtökohdalla, yleensä miehen saava päähenkilö on tällaisissa kirjoissa tavallista hehkeämpi ja kaikessa ihana. Voisin lukea tämän kirjan, kun illat kunnolla pimenevät.

Alsanea, Rajaa: Riadin tytöt (Atena kustannus, 2008)
Bongattu: Monista lähteistä, esim. Trendi 8/08 ja Image 7/08 (syyskuun numero)
Miksi kiinnostuin: Saudi-Arabian Sinkkuelämäksi mainostettu teos. Olen Sinkkuelämää-sarjan ystävä, ja toisaalta minua kiinnostaa myös kirjasta mahdollisesti huokuva lähi-itäläinen tapakulttuuri ja etenkin naisten asema siinä. Voin myöntää sivistymättömyyteni ja mainita, että olen jotenkin kuvitellut, että tällaisia kirjoja ei missään nimessä kirjoiteta Saudi-Arabiassa, mutta ihana huomata, että olen ollut väärässä. Toivottavasti kirja osoittautuu hypensä arvoiseksi, tästä on ollut monessa paikkaa juttua viime aikoina.

Kontula, Anna: Punainen exodus (Like 2008, ilmestyy syyskuussa)
Bongattu: Image 7/08 (syyskuun numero)
Miksi kiinnostuin: Ensinnäkin Aki Roukalan ottama kuva Anna Kontulasta kiinnitti huomioni. Kuvassa nainen poseeraa valkoista taustaa vasten kädessään kirkkaanpunainen kukkanen. Haastattelun otsikko on “Seksiradikaali“. Kontula on siis tehnyt tutkimuksen Suomessa vakituisesti asuvista seksityöläisistä ja kirjoittanut kirjan sen pohjalta. Mitä tarkoittaa huoravietti? Entä millaisia asiakkaita pukumiehet ovat prostituoidulle? Kyllähän minä taas kerran kiinnostuin, oli aihe miten populistinen tahansa.

Auster, Paul: Sattumuksia (Tammi 2008)
Bongattu: Image 7/08 (syyskuun numero)
Miksi kiinnostuin: Juha Itkosen kolumni herätti mielenkiinnon. Austerin Paul on taas mennyt ja tehnyt hassunkuuloisen kirjan, jota Itkonen kuvailee kirjalliseksi saippuaoopperaksi. Kirjan loppu on kuulemma yllätyksellinen ja Itkosen kirjan sisällöstä mainitsemat yksityiskohdatkin – esimerkiksi uskonlahkon kanssa ongelmiin joutuva päähenkilö – vetävät puoleensa. Taidan olla saippuaoopperoiden salarakas. En silti katso Big Brotheria, ei huolta.

ELOKUVAT

Mollberg, Rauni: Tuntematon sotilas (1985)
Bongattu: Popkult-keskusteluohjelman sota-aiheinen jakso
Miksi kiinnostuin: Popkultissa Aku Louhimies kuvaili Mollbergin versiota tästä suomalaisen elokuvan klassikosta hyvin “elokuvalliseksi” ja otetta hieman taiteellisemmaksi kuin aiemmassa Laineen versiossa. Viime näkemiskerrastakin on jo aikaa, joten tämän elokuvan voisi katsoa taiteelliseen puoleen erityisesti keskittyen.

Louhimies, Aku: Käsky (2008)
Bongattu: Monista lähteistä, esimerkiksi mainostrailerista ja Trendin numerosta 9/08
Elokuvateattereissa: 29.8.
Miksi kiinnostuin: Samuli Vauramo!! Ei kun siis tuota… Aihe on kiinnostava, suomalaiset sota(psykologia)elokuvat tulee vahdattua lähes poikkeuksetta. Käskyltä odotan paljon, ja sen budjettikin oli puolitoista miljoonaa euroa (lähteenä Trendi 9/08), joten toivon rahan näkyvän toteutuksessakin. Samuli Vauramo vakuutti jo Tyttö sinä olet tähti -elokuvassa (2005) hömelönä haahuilijana, ja olen seurannut hänen vaiheitaan kyseisen elokuvan jälkeenkin. Enää pitää miettiä, käynkö katsomassa tämän elokuvissa vai maltanko odottaa vuokra-dvd:tä.

Annila, AJ: Sauna (2008)
Bongattu: Inferno #59 (n. 9/08)
Elokuvateattereissa: 24.10.
Miksi kiinnostuin: No hei oikeasti! Koko sivun mainos, synkän korpimetsän keskellä seisoo mies jonkinlaisessa univormussa! Ihanan kylmähköt ja synkät värit! Leffan nimen alla slogan: “Pese syntisi” ja parit ristintapaiset symbolit! MIKÄ TÄMÄ ON?! Heti tänne! Nimestä tulee erehdyttävästi mieleen Kauna. Mielenkiinto herätetty. Koska tiirasin mainoksen erityisen tarkasti tätä postausta ajatellen, havaitsin pienistä pränteistä, että leffassa esiintyy myös Kari Ketonen, joka on loistavan Ketonen & Myllyrinne -sketsisarjan toinen pääjehu. Hassua, miten paljon yksi mainos voi vakuuttaa. Toivottavasti tämä leffa on oikeastikin hyvä. Juonesta eikä juuri muustakaan ole nimittäin mainoksen lisäksi mitään muuta ennakkokäsitystä. PS. Image 7/08 (syyskuun numero) meni sitten paljastamaan, että kyseessa on kauhuleffa. Hmm…

Leigh, Mike: Happy-Go-Lucky (2008)
Bongattu: Näyttelijä Sally Hawkinsin haastattelu Imagessa 7/08 (syyskuun numero)
Elokuvateattereissa: 29.8.
Miksi kiinnostuin: Jotenkin (romanttiset) komediat yrittävät tunkeutua mieleen syyssynkkyyden keskellä. Imagessa mainitaan leffan olevan kuviltaan värikäs sekä valoisa ja tunnelmaltaan lempeä. Ameliésta en syttynyt, mutta voisiko tämä elokuva saada minut haltioitumaan? Saapa nähdä. Yleensä en tykkää minkäänlaisesta kulttuurin tuotteesta, jota voi kuvailla adjektiiveilla elämänmakuinen tai lämminhenkinen. Tämän haluan katsoa, jotta voin joko vahvistaa säännön tai havaita poikkeuksen vahvistavan säännön. Jepjep.

Maylett, Hanna: Erottamattomat (2008)
Bongattu: Image 7/08 (syyskuun numero)
Elokuvateattereissa: 5.9.
Miksi kiinnostuin: Imagen elokuvatärppisivun pieni Erottamattomat-artikkeli herätti kiinnostukseni, koska bongasin näyttelijä Minna Haapkylän ylitällättynä pienestä kuvasta samalla sivulla. Näinkin pikkuruisesta se siis voi olla kiinni. Elokuvan kerrotaan kertovan kahdesta naisesta, jotka taistelevat tyttärestään (toinen on tämän adoptioäiti, toinen Ruotsista tyttöä hakemaan saapuva biologinen äitsyli). En varmaan ole ainoa, jonka mielestä suomalaisten leffojen aiheet ovat aina jotensakin vinksahtaneita ja kaukana arki- tai edes saippuarealismista. Silti ne onnistuvat toisinaan yllättämään. Toivon, että tästä aiheesta on saatu tehdyksi hyvä elokuva, vaikka Imagen toimittaja sanookin leffan rahkeiden riittävän lähinnä puolen tunnin tv-sarjaksi. Noh, katsellaan.

TELEVISIO

Todella upeeta
Bongattu: Trendi 8/08
Televisiossa: Sunnuntaisin TV1:llä
Miksi kiinnostuin: Pienen pieni tekstinpätkä jonkinlaisella kulttuurisivulla herätti mielenkiinnon. Sarjan nimi on tuttu ja onhan tämä brittikomedia pyörinytkin jo vuosikausia vastaanottimissamme. YLE näyttää näemmä uusintana sarjaa, joka kertoo siis kahdesta “häpeämättömästä ja juoposta muotimaailman ikibändäristä” (Trendi). Nyt pitää ottaa vahinko takaisin ja vilkaista tämä sarja, aiheesta ei voi tehdä ihan täysin huonoa pätkäkokoelmaa, ei sitten millään. Jos olisin sitten taas yhden askeleen lähempänä brittiläisen huumorin syvintä olemusta…

Flight of the Conchords
Bongattu: Image 7/08 (syyskuun numero)
Televisiossa: Maanantaisin TV2:lla, 15.9. alkaen
Miksi kiinnostuin: Otsikko “Kömpelyyksiä ja pop-parodiaa” kiinnitti huomioni. Olen nähnyt sarjaa mainostettavan paitsi YLEllä, myös esimerkiksi Subilla, mikä on mielestäni aika hämmentävää. YLE panostaa selkeästi HBO-sarjojensa markkinointiin, taisipa olla sen verran kallis sopimuskin. Tämän nimihirviösarjan mainitaan Imagen pikkujutussa olevan kuvaus kahden aloittelevan muusikon läpilyöntihaaveista New Yorkissa. Sarjassa esitetyt kappalet ovat tekstin mukaan pitkälti hupiversioita jo olemassaolevista (hitti)kappaleista. Suomentajan työtä pitääkin syynätä! Sarjan “soundtrack” on muuten yltänyt Jenkkien listakolmoseksi (lähteenä samainen Image-juttu). Tykkään tämäntyylisistä sarjoista, olen viime aikoina hurahtanut täydellisesti esimerkiksi Entourageen, joka kertoo wannabe-hittinäyttelijästä ystävineen. Musiikki- ja elokuvamaailman kulissientakaiset koukerot kiinnostavat oletusarvoisesti minua enemmän kuin monet muut tyylilajit, esimerkiksi rikossarjan pitää olla oikeasti suhteellisen älykäs minua viehättääkseen. Tämänlajisissa sarjoissa katson kliseitä hyvin helposti läpi sormien. Toivon voivani luottaa ihanan HBO:n laatuun tämänkin sarjan kohdalla.

MUSIIKKI

Anathema – Hindsight (Kscope 2008)
Bongattu: Inferno #59 (n. 9/08)
Miksi kiinnostuin: Anathema on yksi kaikkien aikojen lempibändeistäni. Olen syttynyt bändin tunnelmallisen rockin, metallin, tai mitä näitä nyt on, maailmalle ajat sitten, ja sama innostus pysyy yllä syksystä ja talvesta toiseen (vaikka bändin kappaleiden tahdissa olisikin tavallaan ihan kiva jättää tulevat talvet väliin.) Tällä uutukaisellaan bändi coveroi itseään, eli tekee uusioversioita vanhoista tutuista kappaleistaan, kuten esimerkiksi yhdestä suosikistani, One Last Goodbyesta. Juju on siinä, että versiot ovat pääasiassa akustisia, ja niissä astuu esiin myös tunnelmansävyttäjänä toimiva sello.


One Last Goodbye (levyltä Judgement, 1999)

Kriitikon mukaan OLG-uusioversio ei yllä alkuperäisen tasolle. Haluan todeta asian Oikean laidan mitä pikimmiten. Anatheman musiikki on jotensakin täynnä sitä paljon puhuttua Tunnetta. Aivan sama, vaikka jonkun mielestä bändi on yhtä tyhjännyyhkintää, sillä Anathema tarjoaa ymmärtäjilleen lähes täydellisyyttä hipovia tunnekokemuksia. Tämän olen todennut paitsi omien empiiristen havaintojeni, myös muutaman ystäväni ja satunnaisten nettinimimerkkien avautumisten pohjalta. Anathema on ihana. Ja akustinen musiikki on (yleensä) ihanaa. Havaitsetteko saman, ihanan yhtälön? Joidenkin mielestä levy on kuulematta paskaa, minusta se on kuulematta koko syksyn suosikkinyyhkylevyjä. (Haha, toivokaamme, että levy myös lunastaa odotukseni, sillä en välttämättä kehtaa tulla tänne myöntämään, jos petyn katkerasti. En tällaisen fanipuheen jälkeen.)

Mitä voimme tästä kaikesta päätellä?

- Luen harmillisen vähän musiikkilehtiä, jotka minua kuitenkin eniten kiinnostavat (suosikkina Miasma)
- Lehdissä suositellaan yllättävän paljon kirjoja, vaikka olen luullut aivan muuta
- Suomalaisella elokuvalla menee suhteellisen tuotteliaasti
- Hömppä kiinnostaa syksyisin
- Olen esteettinen ihminen
- Mainoksilla on vaikutusvaltaa

Osoiterakenne 2 kommenttia

On syksy niin ihmeellinen

elokuu 8, 2008 at 7:37 ip (elokuvat, kirjat, musiikki, tv-sarjat) (, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , )

Päässäni soi tänään rikkinäisen sateenvarjon alla kävellessä tuo lastenlaulu, jota tuli hoilattua ala-asteella enemmän kuin tarpeeksi, siitä otsikko. Valitettavasti kappaletta ei löytynyt Juutuubasta, joten saatte tässä postauksessa tyytyä vain noin miljardiin muuhun YouTube-videoon. ;)

Liian aikaisin alkaneen syksyn kunniaksi tuli mieleeni listailla erilaisia pimeneviin iltoihin sopivia (enemmän tai vähemmän) kulttuurillisia teoksia. Kannattaa nauttia syysflunssaa lievittävän tuoreen inkiväärin, lämpimän kaakaon ja kaulaliinasta suuhun eksyvän nukan seurassa.

Kirjat

Syksyllä hömppäkirjat jäävät vähemmälle ja keskittyminen siirtyy laadukkaaseen tekstiin tai aiheeltaan vakavampiin teoksiin. Toisaalta hömppä vetää puoleensa arjen keskellä, jolloin tulee helposti luettua kaikenlaista elämäntaito-oppaista ihmissuhde-chick-litiin. Luki mitä tahansa, on kuitenkin kiveen hakattu Totuus ja Ainoa Oikea Mielipide, että syksy on lukemisen kulta-aikaa. Kun ei voi enää kesäisessä luonnossakaan tarpoa.

- Tove Janssonin Muumit (ihan mikä tahansa; talveen sijoittuvat kirjat kannattaa tosin säästää talvelle)

- Niemi, Marjo: Juostu maa (Teos 2004). Päähenkilö on nimeltään Syksy, mutta kirjan tunnelmakin on varsin syksyinen. Tyttö juoksee, kuolema on läsnä, kieli on usvaisen kuulaista ja lehtikasoissa ryvetettyä parhaan syyspäivän tapaan.

- Kontula, Aino: Rexi on homo ja opettajat hullui! – Opettajan päiväkirja (Ajatus Kirjat 2005). Syksyn kunniaksi haluat ehkä palauttaa mieleesi, miltä tuntui olla yläkoulussa, tai ehket sittenkään… Kontulan kirjan yläkoulu on suoranainen tikareilla vuorattu pätsi, jonne ei ihan mielellään astuisi.

- Itkonen, Juha: Myöhempien aikojen pyhiä (Tammi 2003) & saman kirjailijan Anna minun rakastaa enemmän (Teos 2005). Juha Itkosen kieli on juuri sopivaa syksyyn: herkkää, tummasävyistä ja koskettavaa. Näitä kirjoja lukee ennen nukkumaanmenoa hehkulampun valossa, kun tuuli vinkuu ikkunoissa. Saattaapa olla, että unohtaa vallan nukkua, sen verran tehokkaasti etenkin jälkimmäisen kirjan maailma imaisee mukaansa.

- Hornby, Nick: Uskollinen äänentoisto (WSOY 1996) & saman tekijän Alas on pitkä matka (WSOY 2006). Nick Hornbyn kieli on rikasta ja sen lisäksi teksti vilisee herkullisia viittauksia populaarikulttuuriin. Nämä kirjat ovat suosikkejani, molemmissa on herkullinen aihemaailma ja omintakeista, ironista huumoria.

- Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena kustannus 2006). Aimoannoksen laadukasta eskapismia tarjoilee tämä mysteeriromaani. Sen maaginen maailma nappaa mennessään ja itse luinkin tämän oikeastaan yhdeltä istumalta. Kun illat pimenevät, tapahtuu jänniä juttuja… Jäniksenselkäläinen kylä (sen yhteisöstä puhumattakaan) on tunnelmaltaan varsin kammottava, mutta vetää silti puoleensa juuri sen takia. Äärimmäisen sopivaa syyslukemistoa.

- By, Oddbjørn: Memo – Helppo tapa parantaa muistia (Bazar 2008). Kerrankin niin sanottu self-help-opus, jonka olen kokenut oikeasti hyödylliseksi! Norjalainen opiskelijamiekkonen ja nykyinen muistimestari Oddbjørn By antaa kirjassaan helppoja ja ennen kaikkea toimivia muistinparannusvinkkejä kaikille koululaisista vanhuksiin. Kirjassa on myös runsaasi hyödyllistä materiaalia oppimistekniikkaansa tarkastaville sekä kaikille niille, jotka nauttivat piin likiarvon 1000 ensimmäisen desimaalin muistamisesta. Itse olen tämän kirjan avulla oppinut jo monta matemaattista kaavaa. Ihan hyvä muistaa ne, mutta toisaalta tekisi ihan hyvää oppia myös niiden tarkoitus…

- Kinsella, Sophie: Himoshoppaaja-kirjat (WSOY). Jo viidenteen osaan ehtinyt kirjasarja kertoo täysin epätodellisen tarinan täysin hysteeriseen tapaan täysin shoppailuun seonneesta britti-Beckystä, joka nolaa itsensä joka toisella sivulla ja ostaa ainakin yhden laukun lähes jokaisella. Fiktiivistä tarinaa ostohysteriasta on hauska lukea, etenkin kun se on vedetty näin yli. Jos tarinalla olisi enemmän realistinen sävy, sen lukeminen alkaisi ahdistaa, sillä jos kaikki olisivat yhtä beckymäisiä ostokäyttäytymisessään, maapallomme olisi jo ajat sitten tipahtanut kuolemaan.

Elokuvat

Syksyllä elokuvien pitää olla puhuttelevia ja/tai kannustavia. Kaikki omien kuvioiden pohdiskelut saavat mukavasti pohjaa, kun on ensin katsonut jonkun hyvän elokuvan ja sen jälkeen unohtunut elokuvan tunnelmiin peilaten niitä omaan elämäänsä ja olemukseensa.

- No se Batman – Yön ritari (2008). Kolmestakin syystä: 1) Tunnelma on synkkä ja karu, 2) Jokerin rooli pistää kylmäämään juuri sopivasti ja 3) Kaikki puhuvat tästä elokuvasta tänä syksynä.

- Vuosi nuoruudestani (1999). Tositapahtumiin perustuva kuvaus Susanna Kaysen -nimisen ahdistuneen tytön ajasta 1960-luvun jenkkiläisessä mielisairaalassa. Angelina Jolie sai sivuosa-Oscarin roolistaan vaikeasti häiriintyneenä sosiopaatti-Lisana. Eikä suotta, jos minulta kysytään. Elokuva on ahdistavimpia, joita olen koskaan nähnyt.

TV

Syksyllä television pariin rynnätään suoraan sateesta ja velvollisuuksien väsyttäminä. Silloin tulee helposti valittua kaikkea vähemmän älykästä katsottavaa niiden ikisuosikkidraamojen lisäksi. Televisio tarjoaa tätä nykyä himputisti huonoa tosi-tv:tä, mutta se kieltämättä toimii stressintappajana aina toisinaan. Kun raskaan päivän angstit on selätetty, ehtiikin sitten juuri sopivasti laatudraamojen ääreen.

- Idolsin neljäs tuotantokausi (alkaa MTV3:lla 11.9.). Pakko näitä maineenhakuisia “laulaja”tallukoita on taas kerran kyylätä. Saas nähdä, onko Ari Koivusen nappaama edellisen Idolsin voitto poikinut tälle kaudelle entistä enemmän ärsyttäviä ja noloja “hevi”yrittelijöitä. Kotisohvalta on helppo huudella.

- Eri maiden Huippumalli haussa -tuotantokausia (Pyörivät Nelosella arkisin kuuden aikaan). Luvassa Kanadaa, Australiaa, Iso-Britanniaa ja myöhemmin myös sitä kaikista naurettavinta ja sen vuoksi myös viihdyttävintä, eli jenkkiversiota, ihan uusin jaksoin.) Mallimaailma on kummallinen paikka, ja ehkä vetää puoleensa juuri mahdottomuutensa vuoksi.

- Riitasointuja (Nelosella 11.8. alkaen). Hyvää vastapainoa Idolsille on katsoa fiktiivistä draamasarjaa – aiheenaan tietysti Idols-tyyppisen laulukisan raadollisuus ja unelmien murskautuminen. Odotan tätä kovasti.

- Rooma (toinen tuotantokausi Nelosella 20.8. alkaen). Eeppistä historiadraamaa isolla budjetilla tuotettuna. Kyllähän tätäkin katselee, vaikka jokaiselle historiaa vähänkin lukeneelle tapahtumien kulku on melkoisen ennalta-arvattava…

- Maria! (Nelosella 27.8. alkaen). Maria Veitolan vetämä “räväkäksi” ennakoitu talkshow. Kai tällekin voi antaa vielä mahdollisuuden, tunninpituiseen ohjelmaan mahtunee enemmän asiaa kuin Ylen taannoiseen show’hun, jota Veitola myöskin juonsi.

- 5 kulmaa kosmologiaan (YLE1, 11.8. alkaen). Esko “Parta” Valtaojan keskusteluohjelma kiinnostaa myös “kosmista maallikkoa”, sillä Valtaoja on puhujana karismaattinen ja toivon tähtitiede-ekspertin saavan vieraistaankin irti paljon painavaa sanottavaa. Kun ohjelmaan on kutsuttu vieraaksi esimerkiksi uskontotieteilijä, en voi väittää, ettenkö olisi entistä kiinnostuneempi katsomaan ohjelmaa. Toivottavasti asia on puettu meille tallukoillekin passeliin muotoon.

Musiikki

Yleisesti ottaen omalla kohdallani syksy on suomenkielisen musiikin luvattua aikaa. Perisuomalainen melankolia on autenttisimmillaan, kun taivas itkee vettä valtoimenaan ja stereoissa pauhaa jynkkykitaroin maustettu raskaampi rock, jota värittävät kunnon itkuvirsimäiset sanoitukset, joita vielä on yleensä tulkitsemassa keski-ikää lähestyvä, sinnepäin laulava suomalainen uros. Voilá, tai PERKELE, jos sallitte.


- Viikate – Ei enkeleitä (levyltä Marraskuun lauluja I, 2007)


- Kotiteollisuus – Vieraan sanomaa (levyltä 7, 2005)


- Stam1na – Edessäni (levyltä Uudet kymmenen käskyä, 2006)


- CMX – Minne paha haudattiin (levyltä Isohaara, 2002)


- Mokoma – Marras (levyltä Luihin ja ytimiin, 2007)

Muita syksyn suosikkeja: Brittiläinen melankolian mestariyhtye Anathema (Alternative 4 -levy vuodelta 1998 on virallinen sadepäiväin soundtrack!) sekä tuomiollinen Swallow the Sun, jolta ilmestyy uusi, 35 minuutin teoksen sisältävä levy syyskuussa. Haastattelua aiheen tiimoilta (in English):

Hyvää alkavaa syksyä!

Osoiterakenne Kommentoi

Liikaa valvoneen mielen herkkiä hetkiä, olkaatten hyvät

kesäkuu 23, 2008 at 1:35 ap (musiikki, tapahtumat, yleiset) (, , , , , , , , , , , , , )

Nummirockin viimeinen päivä käynnistyi kohdallani jo toiseksi viimeisenä päivänä (josta lisää tulevassa raportissa ko. tapahtumasta). Mukaan mahtui toki pari puolen tunnin lievähköä nuokkumishetkeäkin, mutta ei niistä sen enempää. Haluan nimittäin jakaa kanssanne kappaleet, jotka soivat päässäni henkilökohtaisen univajeensietokykyni (joka on loppujen lopuksi melko maltillinen) lähestyessä äärirajojaan. Valvoessa mieleen iskeytyivät seuraavat kappaleet suunnilleen seuraavina valvomistunteina:

Valvomista takana 20 h:

Paula Koivuniemi – Kun kuuntelen Tomppaa (samannimiseltä levyltä, 1999; tämä liveversio vuodelta 2006)

Valvomista takana 25 h:

PMMP – Joku raja (levyltä Leskiäidin tyttäret, 2006)

Valvomista takana 28 h:

Mysticum – In Your Grave (levyltä In the Streams of Inferno, 1996)

Valvomista takana 30 h:

Manowar – Heart of Steel (levyltä Kings of Metal, 1988)

Valvomista takana 32 h:

Danny Cavanagh (Anatheman kitaristi, laulaja ja kosketinsoittaja) – Wasted Years (Iron Maiden -cover, alkuperäinen kappale Iron Maidenin levyltä Somewhere in Time, 1986; tämä liveversio tammikuulta 2008)

Kuten saatoittekin jo päätellä, kirjoitan sen Nummirock-raportin vasta, kun olen nukkunut kunnon unet. Silloin ajatuskin kulkee ehkä paremmin. ;) Sitä ennen siis tiedossa lähinnä spontaaneja seikkailuja epämääräisten päähänpistojen maailmassa.

Osoiterakenne Kommentoi

Top n: “Kaikkien aikojen” suosikkikappaleet

kesäkuu 12, 2008 at 12:56 ip (musiikki) (, , , , , , , , , , , , , , , , )

Voin kertoa, että lähestulkoon elän musiikista. En välttämättä kuuntele sitä ympärivuorokautisesti, sillä tarvitsen myös hiljaisuutta, mutta musiikki merkitsee minulle äärettömän paljon. Musiikki toimii minulle paitsi rauhoittajana ja energian antajana, myös tunnereaktioiden purkamiskeinona. Jos minulla on ollut huono päivä, saatan laittaa tietyn kappaleen soimaan, jotta saan itkettyä mieltä vaivaavat asiat ulos. Jos taas haluan saada piristystä, laitan soimaan toisen kappaleen. Siivoamiseen, novellien kirjoittamiseen ja lenkkeilyyn löytyy myös tietenkin omat musiikkinsa, samoin elämän pohdiskeluun noin yleisestikin. Ihmissuhdeasioista puhumattakaan…

Historiani musiikin parissa ulottuu aina varhaisimpiin ikävuosiin, jolloin nautin lastenlauluista. Aatsipoppaa vaan. Pyysin myös puhumaan opittuani äitiäni olemaan laulamatta, mikä johtui mahdollisesti hänen epäpuhtaista nuoteistaan… (Anteeksi, äiti.) Peruskoulussa olin myös seitsemän vuotta musiikkiin painottuneella luokalla. Ne alakoulun musiikkitunnit varsinkin olivat aivan loistavaa aikaa.

Musiikkimakuni on suhteellisen laaja, mutta painottuu kuitenkin eniten metallipuolelle. Lempibändejäni ovat Mustan Kuun Lapset, Katatonia, Anathema, Swallow the Sun, Bathory, PMMP ja Moonsorrow, jos mietin pitkäaikaisimpia lempiyhtyeitäni, ja uusimpina “mahdollisesti pitkäaikaisina” suosikkeina voisin mainita bändit Primordial, Armour, Spiritual Front ja W.A.S.P. Lisäksi kuuntelen paljon monia muitakin bändejä, mutta niiden luettelemiseen kuluisi ehkä hiukan turhan paljon aikaa…

Olen aina kokenut musiikin voimakkaasti, enkä voisi kuvitella elämääni ilman sitä. Minuun vetoavat erityisesti tietyt kappaleet, eikä minulla ole pakkomiellettä kuunnella levyjä kokonaisuuksina. Kiinnyn hyvin helposti yksittäisiin kappaleisiin, ja saatan kuunnella niitä tunti- ja jopa päiväkaudet putkeen. Sen vuoksi tätä tekstiä on haasteellista kirjoittaa, sillä elämässäni on ollut valtava määrä tärkeitä kappaleita, joista on vaikea seuloa ne eniten vaikuttaneet, mutta yritän silti.


Ensimmäisellä sijalla on itseoikeutetusti Johnny Cashin Hurt levyltä American IV: The Man Comes Around (2002). Kappale on cover Nine Inch Nailsin alkuperäisestä kappaleesta (Trent Reznorin säveltämä ja sanoittama veisu löytyy NIN-levyltä The Downward Spiral, 1994).

Tämä Cashin versio teki minuun lähtemättömän vaikutuksen jo vuosia sitten, ja yhä edelleen se liikuttaa joka kerta sitä kuunnellessani. Alkuperäisversio ei minuun niinkään vetoa (se on liian pihinää makuuni), mutta Cashin persoona ja ääni yhdistettynä akustiseen taustaan sen sijaan vaikuttaa ainakin tähän kuulijaan. Jos kehtaisin, sanoisin, että näin kappale olisi alunperin pitänytkin tehdä…

Cashin olemus tuo kappaleen sanoituksiin uusia vivahteita eikä häntä kuunnellessaan voi kuin vakuuttua siitä, että mies laulaa kokemuksen syvällä rintaäänellä. Myös kappaleen musiikkivideo on liikuttava. (Kyllä, olen aikamoinen itkupilli toisinaan.) Miehen toteava ja rehellinen sävy riisuu kappaleesta kaiken ylimääräisen draamahakuisuuden, ja pelkistettynä tällaiseen muotoon se toimii suurempana elämyksenä kuin useimmat muut kipaleet yhteensä.


Balladilinja jatkuu… W.A.S.P.:in Sleeping (in the Fire) (bändin debyyttilevyltä W.A.S.P., 1984) on järisyttävän hieno kappale, josta vaikutuin myöskin jo vuosia sitten. Kappaleet sanoissa on jotain minuun vahvasti vetoavaa, etenkin kertosäe “the passion and all the pain are one” -toteamuksineen herättää aina suuria tunteita. Mikä Tunne! Mikä Blackie Lawlessin ääni! Mikä kitarasoolo! Oooh! Toimii. Yhä edelleen, aina vaan.


Motörheadin God Was Never On Your Side (levyltä Kiss of Death, 2006) kolahti Cashin biisin tavoin kertalaakista. Tätä onkin tullut sitten viimeisen vuoden aikana kuunneltua “parit” kerrat. Lemmyn ääni on aina Lemmyn ääni, eipä siitäkään muuta voi sanoa, kuin että kokemuksen tuoma varmuus (ja viskin tuoma raspi ;)) vetoavat minuun valtavan paljon. Ja akustinen tausta tietysti myös. Sanoituksissa on myös voimaa, ja Lemmyn tulkinta tekee niistä entistä vaikuttavammat.


Mustan Kuun Lasten vuonna 2003 julkaistulta Kauniinhauta-levyltä löytyvä “balladi” (tuliko tämä teille yllätyksenä edellisten jälkeen?) Augur on ollut jo vuosikaudet minulle erittäin tärkeä biisi. Tämän kanssa olen räpiköinyt teinivuosieni angstien ja nykyvuosieni fiilistelyhetkien läpi, toimii joka kerta. Etenkin “talvi loputon / ota vastaan” -kohta on erittäin voimakas. Muutenkin Mustan Kuun Lapset on jo pitkään ollut kaikista tärkein yhtye minulle huolimatta siitä, että viime aikoina monet muut bändit ovat ottaneet jalansijaa. Tämän kappaleen lisäksi bändin parhaimmistoa edustavat minulle myös esimerkiksi kappaleet Veritanssi, Talviyön tanssiinkutsu sekä Suruntuoja.


Katatonian Evidence (levyltä Viva Emptiness, 2003) kuuluu ehdottomiin suosikki”hitteihini”. Mikä tarina! Katatonian vinoutunut tunnelma vetoaa itseeni kuin bakteerit lävistyshaavaan, myös laulaja Jonas Renksen äänen pelkistetystä vivahteikkuudesta (yrittäkää ymmärtää) pidän valtavasti. Kappaleet ovat tarttuvia ja sanoitukset ajoittaisesta kliseemäisyydestään huolimatta vallan mainiot. Toimii! Tämä Evidence-kappale soi todella usein baareissa, joissa käyn, ja silloin alkaa kyllä kieltämättä laulattaa. Katatonialta voisin mainita kyllä erikseen vielä kymmenen lempparia, mutta paljastettakoon tässä vaikkapa kappaleet Teargas (sydänsurubiisien ehdotonta aatelia), Don’t Tell a Soul (voiko olla upeampaa kuin “please, don’t tell a sooou-u-u-l” -kohta?) ja Deadhouse (se kertosäe, se kertosäe).


Bändiltä Swallow the Sun olisin halunnut laittaa tähän ennemminkin joko kappaleen Silence of the Womb tai Fragile, mutten löytänyt niitä tuubilasta, joten valkkasin sitten tämän “kolmossijalaisen”, kappaleen nimeltä The Morning Never Came, joka löytyy bändin samannimiseltä debyyttialbumilta (2003). Bändin kappaleiden tunnelma on mielestäni jotain hyvin omintakeista, yhtä aikaa rujoa ja herkkää, vinoa ja suoraa, ja tuollainen yhdistelmä tuntuu toimivan minuun hyvin usein. Pidän siitä, miten bändi käyttää koskettimia hyödykseen musiikissaan. Myös monipuoliset vokalisoinnit iskevät, pidän puhtaiden osuuksien ripottelusta örinöiden/korinoiden/yms. väliin, etenkin, kun se kuulostaa täysin luonnolliselta laskelmoidun sijaan. Tässä kappaleessa iskee etenkin sanoituspuoli, ja rakastan noita kitarakuvioita.


Fragile Dreams (levyltä Alternative 4, 1998) on ehkäpä Anatheman suurin “hitti”, ja koska se oli omalla kohdallanikin ensimmäinen kosketus bändiin, valitsin sen tähän. Mitä tuosta voi sanoa? Loistava kappale, loistavat sanat, loistava tunnelma, loistavaa soitintyöskentelyä, loistavat laulut, loistavaa tulkintaa, loistava kokonaisuus. Ei kai siinä sen kummempia… Olen aina mieltänyt Anatheman ja Katatonian “sisaryhtyeiksi”, vaikkei niillä loppujen lopuksi niin paljoa yhteistä ole. Niputan ne kuitenkin tavallaan samaan luokkaan; molempien meno on paikoin todella surumielistä (tai ei oikeastaan paikoin, vaan koko ajan), mutta Katatonian olen aina mieltänyt “julmemmaksi” ja epätoivoisemmaksi, kun taas Anatheman herkemmäksi ja haikeaksi. Tämä saattaa johtua myös soundimaailmasta, jonka miellän Anatheman kohdalla jotenkin “orgaanisemmaksi”. Muita suosikkibiisejäni tältä bändiltä ovat esimerkiksi One Last Goodbye, Better Off Dead (Bad Religion -laina) sekä Are You There?


Nick Cave and the Bad Seeds vierailevana tähtenään tuolloin hyvinkin nuori Kylie Minogue levytti vuonna 1996 Murder Ballads -levylleen tämän maailman ehkäpä hämmentävimmän rakkauslaulun Where the Wild Roses Grow. Miettikää nyt: Herkkä tulkinta kohtaa sanoituksissaan ruusunpunaiset huulet ja lopulta myös hampaisiin istutetut kukat. Nerokasta, sanoisinko. Muuten tutustumiseni Caveen on jäänyt toistaiseksi melko vähäiseksi, vaikka olenkin hypistellyt herran (+ yhtyeidensä) levyjä kaupoissa ties kuinka monesti. Mutta vielä jonain päivänä…


Bathoryn Hammerheart levyltä Twilight of the Gods (1991) koskettaa ja koskettaa aina vaan. Kappaleen on alunperin säveltänyt englantilainen Gustav Holst (1874-1934). En tiedä alkuperäisestä versiosta sen enempää, mutta Bathoryn kappale sen sijaan on yksi mahtipontisimmista kappaleista, joita olen kuullut. Paitsi että biisi assosioituu päässäni wanhan ajan Ruotsiin ja fiilistelyyn rannikolla, se myös herättää tunteita omaan elämään liittyen. Etenkin rivit “For the ones / who stood me near / and you few who were me dear / I ask of thee to have no doubts and no fears”, niissä on sitä jotain. Muita suosikkejani Bathorylta ovat mm. kappaleet One Road to Asa Bay ja Under the Runes.

Voi ei, nyt minulle tuli kyllä vahvasti sellainen tunne, että tämä kirjoitus on yhtä suurta informaatioähkyä. No, koettakaapa kestää, sillä kjäh kjäh, en aio lyhentää tätä. No, kompromissin tein kyllä siinä, etten jatkanut tuota listaa tämän pidemmälle, vaikka kappaleita löytyisi vielä vähintään yhtä suuri määrä. Tuossa nyt kuitenkin niitä vaikuttavimpia.

Toivotan kaikille elämyksellisiä hetkiä musiikin parissa!

Osoiterakenne Kommentoi