Faith No More coveroi Lady GaGaa, ehkä myös tänään?
Nauttikaahan yhdeksänkymmentäluvun megasuosikki Faith No Moresta pattoneineen, ihmiset! Tänään Kaisaniemen illassa kuullaan Faith No Moren lisäksi myös Waltaria ja CMX:ää, mutta olisikohan mahdollista kuulla myös Lady GaGaa?
Faith No More – Poker Face (Lady GaGan alkuperäinen kappale levyltä The Game, 2008, tämä Faith No Moren:n live tämän vuoden Download Festivalilta)
Kertokaa ihmeessä, mitä siellä kuulitte, sillä minä jäin tällä kertaa kotiin. Onneksi Nick Cave lohduttaa edelleen. (Kesän ukkos- ja sademyrskyjen taustalle suosittelen ehdottomasti Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta -elokuvan soundtrackia, jonka Cave on luonut yhdessä Warren Ellisin kanssa). Esimakua tässä:
Nick Cave & Warren Ellis – What Must Be Done (em. elokuvan soundtrackilta, 2007)
Hyvää keikkakesää ukkosineen!
Kesän festariherkut I: Provinssirock 2009
Juuri parahiksi palasin sorvin ääreen – kesä on nimittäin jo alkanut (hellerajat paukkuvat ainakin täällä maailmankolkassa) ja sehän tarkoittaa tietenkin sitä, että myös festarihammasta kolottaa! Ajattelinkin käydä blogissani läpi kesän festareita ja fiilistellä, mitä bändejä itse menisin niille katsomaan. Valitettavasti blogin tiimoilta anonyyminä suomeksi bloggaavana henkilönä minulla ei ole mitenkään varaa päästä näille kaikille kinkereille ja muut ansiotuloni menevätkin jo niin pahasti populaarikulttuurituotteisiin, että jokaisen kesän festarin kiertäminen olisi sula mahdottomuus senkin puolesta, mutta noh, ei anneta realiteettien häiritä eskapistista fiilistelyä! Ensimmäisenä festarifiilistelylistallani vuorossa Provinssirock.
PLACEBO
Running up that Hill (Sleeping With Ghosts -levyn special edition -versiolta, 2003, alkuperäinen esittäjä Kate Bush, 1985.)
Bongaa: Perjantaina 22:30 Mainland Stagelta.
Miksi: Yleisössä luultavasti käsinkosketeltavan eteerinen ja lähes harras tunnelma.
MANOWAR
Warriors of the World United (levyltä Warriors of the World, 2002)
Bongaa: Lauantaina 23:30 Mainland Stagelta.
Miksi: Koska muut bändit ehkä soittavat, mutta Manowar tappaa! Öljytyt muskelit, lähes paatoksellisuuteen asti yltyvä hurmos, metallimaailmaa muuttaneet legendaariset kappaleet sekä upea laulaja Eric Adams, jonka äänen kestämisen puolesta ei tarvitse pelätä missään vaiheessa. Jos et ole yhtään kiinnostunut metallitotuudesta, voit edes uteliaisuudesta tulla vilkaisemaan, miltä näyttää, kun tuhannet ja tuhannet tästä keikasta ikionnelliseksi tulleet metallisoturit laulavat yhteen ääneen Heart of Steel -kappaleen rivejä: Stand and fight, live by your heart. Always one more try, I’m not afraid to die. Stand and fight, say what you feel. Born with a heart of steeeeeeel…
NICK CAVE AND THE BAD SEEDS
Lie Down Here (& Be My Girl) (levyltä Dig, Lazarus, Dig!!!, 2008)
Bongaa: Sunnuntaina 19:30 Mainland Stagelta.
Miksi: Australian vaihtoehtorocksuuruus on näillä leveysasteilla melkoisen harvinaista herkkua. Maaginen, riehakas, vilpittömän kieroutunut, upea, puhutteleva ja rujo orkesteri, jonka livemenolta ainakin allekirjoittanut odottaa paljon. Niin ja Nick Caven viikset. Huh!
Tämän timanttikolmikon lisäksi kannattaa tarkastaa ainakin nämä hieman pienemmän mittakaavan mielenkiintoisuudet:
FM2000
Yksinäisten poikamiesten mustelma (levyltä Moskovan pasuunat, 2006).
Bongaa: Perjantaina 22:45 Zanzibar-lavalta.
Miksi: Mielenkiintoinen minun kirjoissani vieläkin tulokkaaksi laskettava metallisortin bändi, jonka omintakeiset kappaleet toimivat livenäkin varsin mallikkaasti. Omituista, mutta totta!
EMILIANA TORRINI
Serenade (levyltä Fisherman’s Woman, 2005.)
Bongaa: Lauantaina 16:45 X-Stagelta.
Miksi: Tämän herkän islantilaislaulajattaren laulua kuunnellessa tuntee muuttuvansa samaan aikaan sekä pienemmäksi että suuremmaksi – tajuavansa jotain pientä elämän merkityksettömyydestä ja samalla niistä pienistä hetkistä, jotka tekevät monesta asiasta rämpimisen arvoista. Ehkä kuulemme myös Taru Sormusten herrasta -leffatrilogiasta tutun soundtrack-kappaleen, Gollum’s Songin? Tai sitten emme, mutta Emiliana on silti ihana!
SEASICK STEVE
Walking Man (levyltä I Started Out With Nothin and i Still Got Most of it Left, 2008.)
Bongaa: Sunnuntaina 16:00 X-Stagelta.
Miksi: Tässä papparaisessa on ytyä! Hieman takapajuisen jenkkipunaniskan olemus pettää tuomitsijansa – Steve on suloisen sympaattinen bluesmiekkonen, joka onnistuu paikoillen kuulostamaan jopa J. Karjalaiselta. Jotain perin brittiläistäkin on ehtinyt tähän syntyperäiseen jenkkiin tarttua… Tämän luulisi toimivan sunnuntai-iltapäivän kohmelossa, ainakin kadonnutta kännykkää/lompakkoa/kaveria/pokaa/lähimuistia etsiessä. (Vaihtoehtoisesti vois myös ajatella, että tämän on ansainnut tuona hetkenä.)
Muita katsastamisen arvoisia minun mukaani:
JOENSUU 1685 perjantain ja lauantain välisenä yönä 01:15 @ Zanzibar-lava: Hämmentävän niminen hämmentävää rockia soittava yhtye toiminee yön hämäryydessä.
PUOLUSTUSVOIMIEN VARUSMIESSOITTOKUNTA feat. VEETI KALLIO lauantaina 14:00 @ Rumba Tent: Rock-klassikoita uljaan tahon säestäminä ja Veeti “Kuorosota” Kallion tulkitsemina. Pakko nähdä, tämän revohkan Provinssi-neitsyyskin menee samassa syssyssä.
RISTO lauantaina 17:00 @ Island Stage: Risto on niin hassu ilmiö ja orkesteri, että toiminee yhden festarikeikan ajan varsin mallikkaasti aiheuttaen paljon päänrapsutuksia ja vieruskaverin silityksiä.
ANNA PUU sunnuntaina 13:30 @ Island Stage: Onko tästä Idols-tähdeksi omaperäisestä neitosesta festarivetonaulaksi? Se jäänee nähtäväksi.
Koko Provinssirock 2009:n esiintyjälista ja soittoaikataulut nähtävissä täältä.
Joko Sinä odotat innolla festarikesän alkamista?
Kömpelöitä lyriikkasuomennoksia IV: Nine Inch Nails / Johnny Cash – Hurt
Ilmeisesti eilisen Idols-jakson johdosta blogiini on päädytty paljon hakusanoilla “Johnny Cashin Hurtin suomennos”. Nettiyhteyteni on tällä hetkellä niin kämäisä, ettei se jaksa oikein kunnolla pyörittää tätä WordPressiä. Sen vuoksi päivitystahti on taas vähän hitaampi jonkin aikaa. Mutta ajattelinpa muistaa mahdollisia lukijoitani jälleen yhdellä kömpelöllä lyriikkasuomennoksella, ihan tuosta hakusanatulvasta innostuneena.
Kappalehan on siis Nine Inch Nailsin alkuperäisesti, Johnny Cash tosin teki siitä varsin täydellisen coverin (joka omasta mielestäni peittoaa myös alkuperäisen). Eilisessä Idolsissa parkanolainen Anna-Kaisa Riitijoki (joka muuten on suosikkini pihtiputaalaisen Pete Parkkosen ohella) versioi alkuperäiskappaletta. Tässäpä siis se ihan aito ja alkuperäinen:
Nine Inch Nails – Hurt (levyltä Downward Spiral, 1994)
Ja Cashin versio:
Johnny Cash – Hurt (levyltä American IV: The Man Comes Around, 2002)
Kummasta pidätte enemmän?
Ja sitten se suomennos… Täytyy sanoa, että tämä pätkä sisälsi yllättävän hankalasti suomentuvia ilmauksia! Kertokaa, jos bongaatte joitain räikeitä virheitä. :)
I hurt myself today
To see if I still feel
I focus on the pain
The only thing that’s real
The needle tears a hole
The old familiar sting
Try to kill it all away
But I remember everything
Satutin itseäni tänään
Kokeillakseni, tunnenko vielä
Keskityn kipuun, ainoaan todelliseen asiaan
Neula repii reiän, vanha tuttu piikki
Yritän päästä pois / unohtaa (tulkinnasta riippuen)
Mutta yhä muistan kaiken
(Kertsi:)
What have I become?
My sweetest friend
Everyone I know
Goes away in the end
You could have it all
My empire of dirt
I will let you down
I will make you hurt
Mitä minusta on tullut, ystäväin?
Kaikki, jotka tunnen
Menevät lopuksi pois
Olisit voinut saada kaiken,
Minun törkyisen valtakuntani
Tulen pettämään sinut
Tulen satuttaamaan sinua
I wear this crown of shit / thorns (Cashin versiossa ’shit’ on sensuroitu muuttamalla se toiseksi sanaksi)
Upon my liar’s chair
Full of broken thoughts
I cannot repair
Beneath the stains of time
The feelings disappear
You are someone else
I am still right here
Päässäni on paskainen kruunu / päässäni on orjantappurakruunu
Tällä valehtelijan istuimella
Täynnä rikkinäisiä ajatuksia en voi parantua
(nyky)Ajan liassa tunteet katoavat
Sinä olet joku muu, minä olen yhä täällä
Kertsi
If I could start again
A million miles away
I would keep myself
I would find a way
Jos voisin aloittaa alusta
Miljoonan mailin päässä
Pysyisin kasassa
Löytäisin tien
Edit. Kiitos korjauksista kommentoijille!
Mauttominta hetkeen – Jippu coveroi Kotiteollisuutta
Kotiteollisuus, tuo Lappeenrannan lahja suomenkieliselle junttarockille, julkaisi vuonna 2006 kahdeksannen levynsä nimeltä Iankaikkinen. Sen kuudes kappale kantaa nimeä Tuonelan koivut.
Jippu, tuo vuonna 2006 esikoislevynsä julkaissut herkkä lauluntekijätär ja laulajatar ja kovia kokenut taiteilia (sic) julkaisi tänä vuonna kakkosalbuminsa Kuka teki minusta tän naisen. Sen kuudes kappale kantaa nimeä Tuonelan koivut, ja kyseinen kappale on cover yllämainitusta Kotiteollisuuden kappaleesta.
Ja anteeksi vain, mutta… Voiko mauttomampaa olla? Gospel-kuoro ja avoin ylistyshenkisyys ottavat kyllä sydämestä. Aivan väärällä tavalla, tosin. Okei, ihan omaperäinen tulkinta ja siitä Jippua onkin pakko kiitellä, mutta..! Tuo video – etenkin sen loppupuoli – on jotain suhteellisen kuvottavaa. En oikeastaan osaa edes perustella, miksi niin ajattelen. Voin toki aina yrittää.
Jippu mainitsi taannoisessa Popkultin uskontoaiheisessa jaksossa, että Kotiteollisuus on hänen gospelbändisuosikkinsa. Jippu on myös kertonut, että hänellä on ollut todella rancca elämä, joka on tehnyt hänestä Jeesuksen kärsimystä arvostavan ihmisen. Kivat Jipulle, mutta voi tätä myötähäpeän määrää. Tuo musiikkivideo niin sanotusti kruunasi kaiken – facepalm-efekti on taattu. Alkuperäisen kappaleen lakonisesta ja maanläheisestä otteesta on siirrytty ylistykselliseen, verkostomarkkinointihurmiota lähestyvään happyhappyjoyjoy-tanssiin.
Tuli jostakin syystä tuosta videosta mieleen ihan männävuosien näennäisen huoleton, mutta oikeastaan todella ahdistava tv-draamasaippua Enkelin kosketus, jossa enkelit ilmaantuivat ahdistuneiden ihmisten luokse kertomaan, että Jumala rakastaa heitäkin, vaikka he olivat kadottaneet elämänhalunsa, ja lopulta ahdistuneet ihmiset tunsivatkin lämmön sydämessään ja hallelujaa, missio oli taas kerran enkeleiden osalta täytetty. Yle esitti sarjaa riemuksemme suhteellisen monta vuotta uusintoineen päivineen.
Että tuota siis että tuota niin kyllä juu aivan.
I cry when Avril deserves to…
Tämä synkkä syyskuu näemmä saa minut (ainakin aihevalinnoista päätellen) hieman ärsyyntyneeksi. No, eiköhän jatketa samaa linjaa. Olen käsitellyt cover-kappaleita ennenkin, ja aion tehdä niin jatkossakin. Tykkään tutkia näitä, se on useimmiten varsin viihdyttävää.
Tällä kertaa tosin törmäsin johonkin suhteellisen surkeaan. Avril Lavigne yritti coveroida System of a Downin Chop Suey! -kappaletta – paino sanalla yritti. Ei näin, sopiiko?
Alkuperäinen kappalehan on siis tämä taannoinen jättihitti omintakeiselta yhdysvaltalais-armenialaisrokkibändiltä System of a Downilta, ja se kuulostaa tältä:
(levyltä Toxicity, 2001)
Avril Lavigne on puolestaan kyseenalaista mainetta kerännyt entinen purkkapunkkari, nykyinen aikuistunut nuori nainen, ja hän pilaa kappaleen unohtamalla sanat, huutamalla ja olemalla muutenkin melkoisen vaivaannuttava. Kuunnelkaa erityisen tarkkaan bändin ja yleisön reaktiota, jotka ovat tästä klipistä kuultavissa:
(Keikalta ilmeisesti vuonna 2007.)
Kokoonpano olisi voinut esimerkiksi kerran ennen esitystä harjoitella kyseisen kappaleen läpivientiä…
Hmmph.
Rihannan sateenvarjon alleko tunkua..?
Rihanna feat. Jay-Z – Umbrella (levyltä Good Girl Gone Bad, 2007)
Kuka olisikaan arvannut, että Umbrella-kappaleesta, joka huhujen mukaan kiersi monella eri poptähdellä ennen kuin vihdoin muuan Rihanna suostui sen esittämään, tuli niin hillitön hitti? Aiemmassa postauksessani mainitsinkin jo tästä Iivo Johanssonin Sontsan alla -versiosta:
Mutta sattumalta havaitsin, että Iivon versio ei suinkaan ole ainoa laatuaan, sillä Umbrellaa on coveroinut mm. niinkin tasokkaana pidetty yhtye kuin brittiläinen Manic Street Preachers. Tältä vuodelta oleva cover on itse asiassa loistava! Biisistä paljastuu ihan uusia puolia, ja sitä voi näiden maanisten katusaarnaajien käsittelemänä jopa kuunnella! Hurjaa! Mitähän ihmettä ovat miehet miettineet tätä väsätessään..? Kokeilkaa, miten toimii teihin:
Toisaalta ilmassa on myös toisenlaista yrittelijää, kun pienemmät ja persoonattomammat rokkibänditkin haluavat saada huomiota suht. helpolla tavalla (kappale loppuu himpsusti kesken tässä videossa):
Vanilla Sky Italiasta.
Sitten on myös niitä “vähän suurempia” ja oman polkunsa löytäneitä bändejä, jotka varmasti tekevät pilaa tämäntyylisistä kappaleista ihan siitä syystä, että he voivat tehdä niin.
Linkin Park (2008, live)
…Nyt herää enää kysymys, miksi koko oletettavasti aivan hitsinpimpulan suuri yleisö osaa koko kappaleen ulkoa? Tosin niin osaan kyllä minäkin, että tuota, haenpa takkini (tai no, pitäisikö sanoa, että sateenvarjoni…) Sinällään nämä hittibiisit on rakennettu varsin toimiviksi, sillä sanat jäävät päähän aika helposti, kun samoja fraaseja toistellaan jatkuvalla syötöllä ja kappaleessa on niinkin syvällistä sanomaa kuin elaa elaa e-e-e.
Tänään ei tarvita sateenvarjoa, aurinko paistaa niin vallattoman kauniisti! Sen kunniaksi voisinkin hankkiutua mahdollisimman kauas kaikenlaisista aparaateista…
Kun julkkiksesta tulee laulaja…
Jotkut näyttelijät ja juorulehtijulkkikset huomaavat tietyssä vaiheessa uraansa, että oma tähti alkaa epämiellyttävästi sammua ja yleisön kiinnostus omaa pärstää kohtaan laantua. Silloin täytyy ryhdistäytyä ja tehdä jotain, jotta saisi taas nimensä santaan ynnä muuta hauskaa. Toisinaan myös agentit tyrkkäävät (yleensä nais)tähdistä laulajia, tosin tämä ilmiö lienee yleisempi Ameriikanmaalla, Suomessa kun tämä agenttihomma on (onneksi?) aika olematonta. Mutta voi eläkevakuutus sentään, miksi näiden tähtösten laulu-uran pitää olla liian usein aivan käsittämättömän korni ja myötähävettävä? Halusin jakaa nämä “helmet” kanssanne.
Paris Hilton – Stars are Blind (levyltä Paris, 2006)
Önngngng. Kirjat, elokuvat ja hajuvedet eivät tainneet riittää täyttämään bisnesjuurisen Paris Hiltonin uratoiveita. Naikkosen urasta laulajana ei ole sittemmin kuultukaan, vaikka hän perusti ihan oman levy-yhtiönkin, Heiress Recordsin. Miksiköhän…
Hayden Panettiere – Wake Up Call (2008)
Aargrhrghrg. Heroes-sarjassa loistanut teini-Hayden on lähtenyt Paris Hiltonin viitoittamalle tielle turhanpäiväiseksi pop-laulajaksi. Kappale on vain niiin… tylsä! Ja videokin on suhteellisen mauton.
Salarakkaat – Salarakas (levyltä Salarakkaat, 2005)
Tajusitteko, salarakkaat! SALARAKKAAT! Martina Aitolehti ja Marika Fingerroos ovat totisesti pistäneet itsensä kaupaksi. Kappale on ehkä surkeimpia tekeleitä hetkeen, eikä tyttöjen lauluduo ollutkaan – jostain kumman syystä – kovinkaan pitkäikäinen. Tyttöjen laulu-ura ilmeisesti katkesi niihin kuuluisiin “henkilökohtaisiin erimielisyyksiin”. Musiikillisia erimielisyyksiä tuskin ehti edes syntyä…
Tässä vielä kammottava “live”-esiintyminen Maikkarin takavuosien Ruben & Joonas -talkshow’sta, jossa Martina ja Marika tulkitsevat ah, niin kornisti yhdeksänkymmenluvun yhden hitin ihmeen, Mascaran, yhtä hitti-ihmettä, eli Erittäin hyvä ellei täydellinen -kappaletta (samannimiseltä levyltä vuodelta 1997):
Esiintymisen onnistumispisteet -100. Myötähäpeäpisteet +100.
Suutari pysyköön lestissään jne.? Tosin herää kysymys, mitä esimerkiksi Parisin ja Suomen tirppasten sitten pitäisi tehdä…
Säännön vahvistava poikkeus
Scarlett Johansson – Falling Down (levyltä Anywhere I Lay My Head, 2008, jolla Scarlett tulkitsee Tom Waitsin kappaleita)
Scarlettin albumi – vaikka se sisältääkin pelkkiä Tom Waits -covereita – osoittaa, että näyttelijäkin voi olla kunnianhimoinen laulaja. Hienoa tulkintaa. Scarlettilla on kauniin vahvanrosoinen ääni. Jään mielenkiinnolla odottelemaan lisää tuotantoa Scarlettilta.
Hittejä menneiltä vuosikymmeniltä (sekä cover-versioita tältä vuosituhannelta)
Jokin aika sitten kuuntelimme äitini, joka eli teini-ikänsä 60-luvun Suomessa, kanssa YouTubesta ns. ikivihreitä musiikkihelmiä. Etukäteen ajattelin teinimäiseen tapaan(i), että kaikki hänen teiniaikansa suosikit kuulostaisivat omaan korvaani siis ihan nolon lällyiltä, mutta havaitsinkin, että fiilistelin itsekin kappaleita suurella intensiteetillä. Tässä muutamia esiin tulleita helmiä, näissä on oikeasti Tunnelmaa! Jostain syystä muistin myös muutamat hitit 2000-luvun alusta, joissa on hyödynnetty näitä ikivihreitä kappaleita. Niistä alempana.
Petula Clark – Downtown (samannimiseltä levyltä vuodelta 1964, tämä esitys samalta vuodelta Britannian suositusta Top of the Pops -musiikkiohjelmasta)
- Petula Clark (s. 1932) on edelleen elossa ja ilmeisesti yhä aktiivinen urallaan laulajana, näyttelijänä ja säveltäjänä. (lähde)
Carola Standertskjöld – Rakkauden jälkeen (samannimiseltä levyltä vuodelta 1968)
- Carola-nimeä käyttänyt (kuka ihmettelee, miksi sukunimeä ei otettu mukaan taiteilijanimeen?) tummaääninen laulajatar kuoli viisikymppisenä nopeasti edenneeseen Alzheimerin tautiin (lähteenä edellämainittu Wikipedia-linkki).
Don McLean – American Pie (samannimiseltä levyltä vuodelta 1971)
- Paljon huomiota useista populaarikulttuuriviittauksistaan saanut kappale on alunperin omistettu lentoturmassa kuolleelle rock-lupaus Buddy Hollylle, joka kuoli juuri ennen uransa huippua hyvin nuorena. Tässä jonkun kyhäämässä YouTube-pätkässä pyritään avaamaan kappaleen monitulkintaisia sanoituksia. Kappale on muuten pisin Yhdysvaltain singlelistan ykköspaikan lunastanut tekele ilmeisesti koko listan historiassa (lähde). Don McLean on julkaissut tuotantoa aivan viime vuosiin saakka.
The Carpenters – Yesterday Once More (levyltä Now and Then, 1973)
- Upealla alttoäänellä varustettu Karen Carpenter kuoli 1980-luvulla anoreksian aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Duon toinen osapuoli, Richard Carpenter, jatkoi sittemmin soolouralla. (lähde)
…ja näitä onkin sitten coveroitu taikka niiden ominaisuuksia hyödynnetty 2000-luvulla muutamaan otteeseen, mm. näin:
Ezkimo featuring Anna Kuoppamäki – Entinen (Ezkimon levyltä Iso E, 2002)
- Ööh, tuota… Jos Carolan kappale oli ajankuva 60-luvun Suomesta ja Ezkimon versio 2000-luvun Suomesta, jossain tosiaan soi, suorastaan helisee, kolisee ja kilisee. Melkoista melodraamaa.
Madonna – American Pie (levyn Music, 2000, kansainvälisen painoksen bonusraita)
- Jotenkin omaan korvaani tämä kuulostaa tosi lössähtäneeltä ja tyhjältä verrattuna alkuperäisen kappaleen merkityksellisyyteen ja vahvaan tunteeseen.
Laurent Voulzy – Yesterday Once More (en osaa ranskaa, joten en löytänyt lisätietoja kappaleesta julkaisuvuotta 2006 lukuun ottamatta. Nainen videolla näyttää kovasti joltakulta irlantilaisen The Corrs -yhtyeen laulajattarelta, mutten mene vannomaan.)
- Melko hämmentävä versiointi. Toisaalta kuulostaa todella täyteläiseltä ja nätiltä, toisaalta taas täysin hengettömältä ja ohuelta. Hmm.
Emma Bunton (Spice Girlsissä Baby Spicena vaikuttanut laulajatar) – Downtown (esitys vuodelta 2006, myöskin Top of the Popsista)
- Vähän nenä-ääntä ilmassa? Vähän tylsää väkisinväännettyä uudelleenlämmittelyä haistettavissa?
Niin ne vuodet vain vierivät. Tämä teksti on omistettu rakkaalle äidilleni, joka taisi omistaa 60-luvulla kellohameen jos toisenkin.
Onks tää sitä seksiä heeeeeeei?
Musiikkivideoissa on olemassa eräs helppo markkinointikeino: seksi. On kuitenkin seksiä ja seksiä. Verratkaapa:
Nancy Sinatra – These Boots Are Made for Walking (samannimiseltä singleltä vuodelta 1966)
Upea kappale upealla videolla, josta löytyy ihanaa ajalleen ominaista glamouria, tyylikkyyttä ja musiikille annettua tilaa, sekä tietty myös tietynlaista naiviutta ja kömpelyyttä. Vaatteet ovat tyrkyhköjä vain alaosastaan ja naisetkin voivat katsoa videota tuntematta itseään halvoiksi makkaroiksi (vaikkakin Nancyn karisman rinnalla monet kalpenevatkin). Okei, se jumppakohtaus on vähän “eh, mitä?” -luokkaa, mutta muuten videossa on mielestäni kiva tunnelma.
Jessica Simpsonin versio samasta kappaleesta (vuodelta 2005. Julkaisun nimestä ei mitään tietoa, sillä valitettavasti kaikki neidistä löytämäni tieto oli ympätty todella huonosti toimiville sivuille, joissa tuntui olevan musiikista kirjoitetun informaation sijasta kaikkea muuta krääsää oman koneeni suoritustehoille sopimattoman paljon.)
Mitä *****ttiä Jessica Simpson(in markkinakoneisto) on oikeasti ajatellut?! Aaargrhrrhgr, tällä hetkellä hyvän musiikin ystävää hajottaa ja huolella. En sattuneista syistä osaa sanoa, onko Jessica seksikäs, mutta ainakin hänestä puuttuu täysin Nancy Sinatran glamour. Katsokaa vaikka itse, miten halvaksi voi itsensä tehdä. Eikä sekään välttämättä väärin ole, mutta onko pakko viedä samaan alelaariin yksi omasta mielestäni maailman hienoimmista kappaleista? Voi yhyy.
Kun kappaleen videolta löytyvät KAIKKI seuraavat kliseet (suhteellisen kronologisessa järjestyksessä):
- Nopeasti kaahaava, hieno auto
- Punaiset nahkakengät
- Lanneliike
- “Hottis” tarjoilija (no hei Jessica!)
- Lähinnä vyötä muistuttavat minishortsit
- Shakiramainen perseenheilutus
- Baari
- Pöydällä tanssiva tarjoilija (no hei Jessica!)
- Pari väkinäistä hillbillyä
- Väkivaltaa
- Huutosakkimainen taustatanssijaryhmä
- Lato
- Bikinit
- Bikineissä autoa pesevä akka (no hei Jessica!)
+ Elämää nähnyt keski-ikäinen cowboy, jonka rooli jäi vähän epäselväksi,
pistää vain miettimään, voiko enää laskelmoidumpaa olla. Aargh. Kappale on lisäksi tehty ihan liian läpinäkyvällä copypaste-meiningillä hyväksikäyttäen edellisen kappaleen mainetta ja suosiota, ja kun tähän vielä yhdistää hyvin ohueksi vedetyt vokaalit (vaikka no-hei-Jessicalla skaalaa tuntuisikin riittävän), voidaan mielestäni ihan oikeutetusti ojentaa Simpsonille pysti noloimmasta esityksestä aikoihin.
Toisaalta, kuten Pieniä poimintoja cover-kappaleista -postauksessani taannoin määrittelin, hyvä cover “–on persoonallinen ja tuo myös sitä esittävän artistin/yhtyeen esiin omana itsenään”. Ja sitten puoletaan tätä kompensoiva toisaalta-huomio: “Mielestäni sellaiset versioinnit ovat epäonnistuneita, joista paistaa läpi laskelmoitu yliyrittäminen ja yleisön kosiskelu epäuskottavalla tavalla. Ja toki sitä tulee seurattua omien suosikkibiisien coverointia toisinaan suhteettomankin ankaralla tutkalla.” Niinpä niiiiiin.
Ei näin. Ja kuin kohtalon ivasta radiossa alkoi juuri soida Vesa-Matti Loirin cover-versio eräästä Suomi-rockin hitistä. (Jos tämä lause ei auennut, vilkaise tuota ylempänä linkkaamaani cover-poiminta-postausta.)
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille (vaikken olekaan täysin varma, mikä päivä tänään on…)!
Liikaa valvoneen mielen herkkiä hetkiä, olkaatten hyvät
Nummirockin viimeinen päivä käynnistyi kohdallani jo toiseksi viimeisenä päivänä (josta lisää tulevassa raportissa ko. tapahtumasta). Mukaan mahtui toki pari puolen tunnin lievähköä nuokkumishetkeäkin, mutta ei niistä sen enempää. Haluan nimittäin jakaa kanssanne kappaleet, jotka soivat päässäni henkilökohtaisen univajeensietokykyni (joka on loppujen lopuksi melko maltillinen) lähestyessä äärirajojaan. Valvoessa mieleen iskeytyivät seuraavat kappaleet suunnilleen seuraavina valvomistunteina:
Valvomista takana 20 h:
Paula Koivuniemi – Kun kuuntelen Tomppaa (samannimiseltä levyltä, 1999; tämä liveversio vuodelta 2006)
Valvomista takana 25 h:
PMMP – Joku raja (levyltä Leskiäidin tyttäret, 2006)
Valvomista takana 28 h:
Mysticum – In Your Grave (levyltä In the Streams of Inferno, 1996)
Valvomista takana 30 h:
Manowar – Heart of Steel (levyltä Kings of Metal, 1988)
Valvomista takana 32 h:
Danny Cavanagh (Anatheman kitaristi, laulaja ja kosketinsoittaja) – Wasted Years (Iron Maiden -cover, alkuperäinen kappale Iron Maidenin levyltä Somewhere in Time, 1986; tämä liveversio tammikuulta 2008)
Kuten saatoittekin jo päätellä, kirjoitan sen Nummirock-raportin vasta, kun olen nukkunut kunnon unet. Silloin ajatuskin kulkee ehkä paremmin. ;) Sitä ennen siis tiedossa lähinnä spontaaneja seikkailuja epämääräisten päähänpistojen maailmassa.
