Kun kyseinen kasetti hajosi, meillä oli lisäkseni kolme tyttöä sitä (no ei SITÄ, tällä kertaa) vahtaamassa, ja kun kohtasin tuon suuren tragedian, aloin itkeä lohduttomasti. Yksi tovereistani meni valittamaan veljelleni, että elämäni on palasina, mutta eipä veljenikään asialle mitään voinut. Onneksi äiti voi, ja seuraavalla viikolla sain uuden kasetin. Sitä en sentään ehtinyt katsoa puhki, koska taisin olla siinä vaiheessa jo siirtynyt vahtaamaan Leonardo-dokumentteja.
Omistin lisäksi c-kasettina kyseisen elokuvan soundtrackin, sekä myös jonkun “harvinaisen”, Saksasta asti hankitun kakkosversion kyseistä levystä. Lisäksi minulla oli “virallisia” Titanic-julisteita seinät täynnä (myöskin Saksasta, haha) ja keräsin muutenkin Leonardo DiCaprio -aiheisia julisteita. No heeei, olihan se oikeasti aika söpö silloin… Osallistuin myös jonkun nuortenlehden Leonardo-aiheiseen kilpailuun, jossa oli palkintona herran tähdittämät kahdeksan elokuvaa. Kun tulokset tulivat parin kuukauden kuluttua, jouduin ikäväkseni huomaamaan, että olin sössinyt yhden nippelitietokysymyksen, ja kyllä vitutti, koska TIESIN, että olisin voittanut sen palkinnon, jos olisin vastannut siihen kysymykseen oikein… Jepjep.
Koska olin lapsi ainakin 12-vuotiaaksi, kuten mielestäni jokaisen muunkin tulisi olla, tulin leikkineeksi monet Titanicin inspiroimat Barbie-leikit. Kaverin isä ei arvostanut, kun upotin kaverin kaikki barbit ja niiden huonekalut kylpyammeeseen (mutta oli se vaan hauskaa). Pakotin vanhempani kuuntelemaan, kun lauloin Celine Dionin My Heart Will Go On:ia reippaasti nuotin vierestä kädet levälläni ihan niin kuin kanukittarella siinä musiikkivideossa. Sääli, että naisen Suomen-konsertin liput kustansivat vajaat 200 euroa, muuten olisin jopa ehkä mahdollisesti saattanut käydä kuuntelemassa tuon keikan vain kuullakseni My Heart Will Go Onin. Joudun siis tyytymään YouTubestakin löytyvään musiikkivideoon:
Katsoin muutama viikko sitten tämän suuren elokuvan n. viiden vuoden tauon jälkeen, ja havaitsin yhä edelleen osaavani kaikki vuorosanat ulkoa. Lisäksi havaitsin mielissäni retoristen taitojeni kehittyneen viime kerroista, sillä monet vuorosanat aukesivat ihan uudella tavalla. Samalla huomasin nynnyileväni parissa kohtauksessa… (Mutta onhan se nyt vaikuttavaa, kun kaksi toisensa “kielletysti” löytänyttä kaunista ihmistä pussaa laivan kärjessä eikä mailla eikä halmeilla näy niiden päälle kakkaavia lokkeja eikä mistään kuulu ruotsinlaivakaraokea, vaan kaikki on herkkää ja romanttista ja yhtäkkiä, zipzap, kuva feidautuu laivan hylkyyn.)
Viime yönä luin pitkästä aikaa leffan käsikirjoituksen ja sekin oli valtaisan jännittävä elämys. Joo.
“The ship GROANS and SHUDDERS. The man ahead of Jack is walking like a
zombie.
MAN
Yeah, though I walk through the valley of the shadow of death–
JACK
You wanna walk a little faster through that valley, fella?”
(lähde alkuperäiskäsikirjoitus, IMDb)
Pointti: Upposi matkalla, mutta veikkaan, että ehkä on ihan hyvä, että sitä on sittemmin tullut maltillistuttua monen asian suhteen…
Ps. SE ON OIKEASTI HYVÄ LEFFA, ETTE VAIN TAJUA.
