Blogi lomailee myös Nummirockin ajan…
…sillä allekirjoittanut löytää itsensä myös Kauhajoen perämetsistä tulevana viikonloppuna. Palataan siis jälleen kerran vasta ensi viikolla, jonka jälkeen lupaan, että blogin päivitystahti tihenee!
Koska osasin aikataululliset asiat varsin mallikkaasti, en ehdi ennakkotunnelmoida Nummirockin menoja. Sen sijaan olen tympeä ja linkkaan ihmisille fiilisteltäväksi viime vuoden raporttini aiheen tiimoilta.
Ennakkotunnelmia vuoden 2008 Nummirockista
Raportointia vuoden 2008 Nummirockista
Kaikki festariaiheiset postaukseni
Hyvää juhannusta, rakkaat höpsönköpsöt lukijat, älkää hukkuko humalassa (selvinpäin saa, jos on ihan pakko) älkääkä kuunnelko Kikkaa! Palataan levylautaselle ensi viikolla!
Horna – Oi kallis kotimaa (Vuohipaimen-ep:ltä, 2004)
(bongaa bändi Inferno-lavalta kello 14:00)
Festaritunnelmia II: Tuska Open Air 2008, perjantai
Koska veikkaan tämänvuotisesta Tuskasta tulevan tekstiä suhteellisen paljon, päätin pätkiä nämä raportit päiväkohtaisiksi. Sen jälkeen kirjoittelen vielä yleistunnelmia. Näissä päiväkohtaisissa raporteissa ajattelin vain kylmänviileästi arvioida jokaisen näkemäni/kuulemani keikan, tosin muutakin tarinointia luvassa. Toivottavasti tekstit viihdyttävät niitäkin, jotka eivät näille loppuunmyydyille kemuille päässeet.
KYPCK (soitti Inferno-lavalla 15:45-16:30)
Varsinaisesti tämänvuotisen Tuskan aloitti Mokoma, mutta koska saavuimme kaverini kanssa alueelle suhteellisen myöhään, emme ehtineet mokomaa bändiä nähdä, mutta eipä se jäänyt kaivertelemaan sen kummemmin, ja tämän Kypckin, jota olin etukäteen odotellutkin jo, sain kuitenkin todistaa.
Ja petyin. Jotenkin keikka oli paljon vaisumpi kuin viikkoa aiemmin Nummirockissa, jossa bändi yllätti ja upposi upealla show’llaan. Tuskassakin meno oli ihan kohtalaisen menevää, mutta jotenkin etenkin bändin laulajalla tuntui olevan vähän huonompi päivä. Kappaleet tuntuivat vyöryvän eteenpäin jotenkin vähän turhankin saumattomasti. Voisi melkein puhua rutiinikeikasta, mutta se voisi olla jo vähän turhan ilkeää.
Keikan parhaita paloja olivat tyylillä ja tunteella vedetyt 1917 sekä Black Sabbath -laina Black Sabbath, jonka bändi totisesti taikoi oman itsensä kuuloiseksi. Toivottavasti bändiä ehtii vielä nähdä ympäri maita ja mantuja, sillä vaikkei tämä keikka itseäni (osittain ehkä ajankohdastaankin johtuen) lämmittänyt niin hyvin kuin ydinreaktorin hajoaminen voisi parhaimmassa tapauksessa tehdä, odotan bändin tulevia koitoksia suurella mielenkiinnolla.
Amon Amarth (esiintyi päälavalla 16:30-17:30)
Ruotsista ponnistavan Amon Amarthin jylhä viikinkimetalli kajahti ilmoille heti venäläisten tuulahdusten jälkeen. Jonotin paitoja bändin aloittaessa, mutta kesken jonotuksen oli pakko siirtyä katsomaan itse keikkaa, sillä bändi kuulostikin paremmalta kuin odotin. Tunnin pituinen keikka oli viihdyttävä ja itselleni tuntemattomat biisitkin toimivat jopa päälavan yleensä vähän kehnommilla soundeilla varustettuna.
Yleisö oli bändin menosta vaihtelevan kiinnostunut. Bändinjäsenten sarvista nauttimat drinkit tosin saivat yleisöltä vallan riehakkaan vastaanoton, ja kyllähän pieni juomatauko hienolta näytti. Haluaisin kaikesta huolimatta todistaa bändin vähän pienemmillä lavoilla, sillä tunnelma meinasi välillä valahtaa tympeän puolelle massiivisen yleisön sisältäessä kaikenkirjavaa metallifania pelkkien hurmioituneiden viikinkisotureiden sijasta. Esimerkiksi jollain keskisuurella klubilla nähtynä tunnelma voisi olla paljonkin eeppisempi, mutta niinhän se menee toisaalta jokaisen festaribändin kohdalla.
Carcass (soitti päälavalla 18:30-19:45)
Varmaan monen kohdalla koko kinkereiden odotetuin bändi, onhan tämä brittiretkue kuitenkin kulkenut pitkän taipaleen aina 1980-luvulta asti pitäen kymmenen vuotta hiljaiseloa ennen viimevuotista uudelleenyhdistymistään. Itse en sattuneista syistä ole bändin alkutaivalta todistanut, eikä deathmetallinen grindcore ole koskaan ollut niitä ykkösgenrejäni, mutta odotin silti mielenkiinnolla tämän bändin esiintymistä, etenkin, kun kaverini kehuivat bändiä maasta otsonikerrokseen ennen keikkaa.
Ja kyllähän bändi kieltämättä sai yleisön puolelleen. Soitto kulki (mitä nyt laulaja-basisti Jeffrey “Jeff” Walker unohteli sanoituksia, mutta paikkasi kuitenkin aina mokansa hyvin) ja bändin meininkiä oli ilo katsella. Yleisön tietynlaisen nostalgisen hartauden saattoi tällainen Carcass-maallikkokin aistia ja kuulla jo kaukaa.
Keikkaa varjosti tosin hieman bändin alkuperäisrumpali Ken Owenin puuttuminen, mutta kyseinen herra ei voi fyysisestä tilastaan (oli koomassa joskus vuonna 1999) johtuen ilmeisesti rummutella enää lainkaan, ja hänet onkin bändin uudelleenyhdistymiskiertueella korvannut Arch Enemy -rumpali Daniel Erlandsson. Jeff Walker vastasikin illan parhaasta välispiikistä sanomalla dramaattisesti: “Ken Owen is in a better place” ja pienen tauon jälkeen: “Nottingham.”
Entombedin keikkaa en nähnyt, sillä koko Sue-lavan edusta oli ihan täyteen ahtautunut, joten tyydyin osaani keikkaa sivulta kuunnellen. Paha sanoa siitä sen enempää, sillä olinpaikkaani soundit yms. kuulostivat aika puurolta, mutta kaverini ainakin oli keikasta melkoisen haltioitunut.
Dimmu Borgiria en halunnut nähdä vieläkään, ja painuimmekin kaverini kanssa kohti Tavastia-klubia, jossa oli virallisen Tuska-jatkoklubin esiintyjiksi lipussa mainittu hitaammanpuoleista tunnelmointia hyödykseen käyttävä Swallow the Sun sekä uuden polven räminää edustava Medeia. Lisäksi paikalla näytettiin ennen keikkoja metallimusiikkivideoita.
Medeia (soitti Tavastian jatkoklubilla)
Bändin meno toimi yllättävän hyvin, aiemmin näkemistäni keikoista en ole ollut erityisen vakuuttunut. Bändin laulajana vaikuttaa Rotten Soundistakin tutuksi tullut Keijo Niinimaa, joka hoitaa tonttinsa tässäkin yhtyeessä vallan mallikkaasti. Kappaleet tuntuivat toimivilta ja muutenkin keikka oli viihdyttävä. Saapa nähdä, jos jaksaisi joskus tutustua paremmin tähän bändiin, joskin sen edustama, nopeuteen ja brutaaliuteen luottava meno ei niitä omia suosikkejani olekaan.
Swallow the Sun (soitti Tavastian jatkoklubilla)
Odotin taas valtavasti tätä keikkaa, onhan tämän bändin musiikki vienyt minut mennessään jo aikoja sitten. Todistin keikkaa hyvältä näköetäisyydeltä, ja kyllähän bändin soitanta taas osui ja upposi vallan hyvin. Bändin syksyllä ilmestyvältä Plague of Butterflies -julkaisulta, joka tullee sisältämään yhden, 35 minuutin pituisen kappaleen, oli settilistaan kelpuutettu n. seitsemän minuutin pätkä, ja se kyllä toimi alkunsa emperormaisuudesta aina viimeisiin henkäyksiinsä saakka ja sai ainakin tämän tyttösen odottelemaan julkaisua suurella mielenkiinnolla. Olin kuullut uutta materiaalia ennenkin jo aiemmin tänä vuonna olleella klubikeikalla. Viime vuoden Hope-levyn tunnelmia on tunnuttu jalostavan astetta julmempaan suuntaan, mutta toisaalta myös tutut herkät elementit loistavat mukanaolollaan.
Lisäksi settilista oli todella onnistunut sisältäen mm. suosikkikappaleitani Out of this Gloomy Lightista Don’t Fall Asleepiin. Tämä keikka oli hyvä päätös hyvin alkaneille festaroinneille!
Perjantain parhaat keikat tarjosivat mielestäni Carcass ja Swallow the Sun.
Liikaa valvoneen mielen herkkiä hetkiä, olkaatten hyvät
Nummirockin viimeinen päivä käynnistyi kohdallani jo toiseksi viimeisenä päivänä (josta lisää tulevassa raportissa ko. tapahtumasta). Mukaan mahtui toki pari puolen tunnin lievähköä nuokkumishetkeäkin, mutta ei niistä sen enempää. Haluan nimittäin jakaa kanssanne kappaleet, jotka soivat päässäni henkilökohtaisen univajeensietokykyni (joka on loppujen lopuksi melko maltillinen) lähestyessä äärirajojaan. Valvoessa mieleen iskeytyivät seuraavat kappaleet suunnilleen seuraavina valvomistunteina:
Valvomista takana 20 h:
Paula Koivuniemi – Kun kuuntelen Tomppaa (samannimiseltä levyltä, 1999; tämä liveversio vuodelta 2006)
Valvomista takana 25 h:
PMMP – Joku raja (levyltä Leskiäidin tyttäret, 2006)
Valvomista takana 28 h:
Mysticum – In Your Grave (levyltä In the Streams of Inferno, 1996)
Valvomista takana 30 h:
Manowar – Heart of Steel (levyltä Kings of Metal, 1988)
Valvomista takana 32 h:
Danny Cavanagh (Anatheman kitaristi, laulaja ja kosketinsoittaja) – Wasted Years (Iron Maiden -cover, alkuperäinen kappale Iron Maidenin levyltä Somewhere in Time, 1986; tämä liveversio tammikuulta 2008)
Kuten saatoittekin jo päätellä, kirjoitan sen Nummirock-raportin vasta, kun olen nukkunut kunnon unet. Silloin ajatuskin kulkee ehkä paremmin. ;) Sitä ennen siis tiedossa lähinnä spontaaneja seikkailuja epämääräisten päähänpistojen maailmassa.
