Parhaat koreografiat. Ikinä. Missään.
Syyskuu sen kuin jatkuu ja vetää kaiken harmaaksi, harmaaksi ja harmaaksi. Jotain piristystä kaipaisi. Esimerkiksi ihania menohittejä, joista tulisi hyvä mieli. Siispä katse takavuosiin, jolloin kaikki oli vielä ah-niin-viatonta ja sympaattista! Seuraavissa videoissa on ihana tekemisen meininki sekä vallan viehättäviä tuulahduksia entisajoista. Ja mitkä hittikappaleet! Ihanaa! Mahtavaa! Oi syksy!
Nisa Soraya – Anna rakas raju hetki (1985)
Armi ja Danny – I Want to Love You Tender (1978)
Triviatietoa: Danny on näiden esiintyjien kohdalla yhdistävä tekijä. Nisa Soraya esiintyi joskus kauan sitten Dannyn kiertueilla ilmeisesti taustalaulajattarena.
Ihanaa! Ihanaa! Ihanaa! (Jep, olen vähän väsynyt.)
Kerrankin oikean elämän makua televisiossa (en puhu Big Brotherista)
Kyllä. En tiedä, onko kukaan pannut merkille, mutta olen useamman kerran maininnut spontaaneissa seikkailuissani, etten voi sietää juuri mitään kulttuurin tuotetta, jota voisi kutsua adjektiivilla elämänmakuinen. Siitä tulee liikaa mieleen yäk ällö hyi -reaktion aiheuttava Serranon perhe sekä takavuosien virallinen nössölälly perhesarja, eli Seitsemäs taivas (1996-2007):
Mutta! Hyvät kanssaintterwebsinkäyttäjät, olen löytänyt kerrankin oikeasti elämänmakuiselta tuntuvan sarjan, jossa kaikki ei ole lämmintä ja ihanaa eivätkä vaikeudet aina vie typerän ja teennäisen elämän oppimisen kautta voittoon, mutta jossa kaikki ei myöskään ole yhtä suurta ristiriitaa ja surkean ahdistavaa draamaa. Tämän löydön tein siitäkin huolimatta, että YLE yrittää ilmeisesti typerillä käännösnimillään sekä laatuohjelmien piilottamisella huonoon lähetysaikaan torperoida kaikki mahdollisuudet bongata hyviä sarjoja.
Sano että rakastat on vuodelta 2007 oleva 10-osainen draamasarja HBO:lta. YLE näyttää sarjaa näin lauantaisin ykköseltä kello 22:00. Sarjasta on tähän mennessä tullut 2 osaa, ja mielestäni siihen päässee vieläkin ihan hyvin mukaan.
Sarja kertoo siis pariskunnista, joiden (yhteinen) elämä ei välttämättä ole kovinkaan auvoisaa, ja jotka sen johdosta päättävät lähteä parisuhdeterapiaan. Hahmot ovat uskottavan oloisia, lavasteet ja vaatetus ja muu ovat sopivan nuhjuisia (ei siis liikaa Hollywood-kimalletta) ja heiluva kamera tuo kohtauksiin tunteen siitä, että lymyilisi itse kameramiehen vierellä seuraamassa tilanteita. Siitä tulee itse asiassa välillä vähän vaivaantunut olo, mikä ei ainakaan itselleni ole kovinkaan yleistä tv-viihdettä seuratessa. Mielenkiintoista. Näin juniorina on tietenkin helppo huudella, mutta voisin kuvitella, että sarjan parisuhdeasetelmat voivat aivan hyvin olla arkipäivää oikeiden Aikuisten elämässä.
Näyttelijät eivät ole liian kuluneita, ja juonta jaksaa seurata, vaikkei se – ainakaan tähän mennessä – ole sisältänyt mitään yltiödramaattisia hetkiä. Sarjassa maistuu elämän karumpi puoli, ja se jos mikä uppoaa minuun. Asioita ei liioitella eikä myöskään romantisoida, vaan sarja näyttää hahmojensa piirteet hyvin toteavaan sävyyn. Sarjaa voisi välillä erehtyä luulemaan dokumentiksi. Tämä teksti saattaa antaa ohjelmasta tylsän kuvan, mutta juoni on oikeasti yllättävän koukuttava. Suosittelen ainakin vilkaisemaan. :)
Noin muuhun elämään liittyen voisin sanoa, että olo on vähän tällainen:
Green Day – Wake Me Up When September Ends (levyltä American Idiot, 2004)
Aika paljonkin, itse asiassa.
Sataa sataa ropisee, laulu päähän kopisee
Kiirettä pitää edelleen, siitä vähän hitaampi päivitystahti. Väliaikaisesti vain, tosin.
Olen onnistunut viimeisen vuoden aikana kehittelemään itselleni matalapainepäänsäryksi kutsumani hassunhauskan kolotusvaivan, joka siis iskee joka kerta, kun ulkona sataa kaatamalla ja ukkosen mahdollisuus ilmaantuu. Se on aika ärsyttävää, voin kertoa, eikä se mene ohi kuin nukkumalla. Ja kun laskee yhteen Suomen yllä leijuvan matalapaineaallon (tai jotain sinnepäin, en ole kovinkaan älykäs tällaisissa asioissa) ja tämän vaivani, voi vetää johtopäätöksen, että olen useammin kuin kerran pohtinut mielessäni, että “IT CAN’T RAIN ALL THE TIME?” (sitaatti elokuvasta The Crow, 1994)
Sade on parhaimmillaan ihanan rauhoittava ja runotytön herkistävä luonnonilmiö, mutta oikeasti, rajansa kaikella, ainakin sateesta tehtyjen kappaleiden suhteen! THESE CAN’T STUCK IN MY HEAD ALL THE TIME? Eli siis kaksi “eivät lähde kulumallakaan” -tittelin omissa tilastoissani ansainnutta kappaletta. Jos se sade ei nyt lopu, niin… se kai sitten jatkuu.
Singin’ in the Rain (säv. Nacio Herb Brown, san. Arthur Freed, 1929, tämä versio samannimisestä Hollywood-musikaalista vuodelta 1952, esittäjänään Gene Kelly.)
Geri Halliwell – It’s Raining Men (alkuperäinen versio vuodelta 1982 The Weather Girlsin esittämänä; tämä versio vuodelta 2001, Gerin albumilta Scream If You Wanna Go Faster)
Äsh, painun kyllä pidemmittä puheitta peiton alle lukemaan kirjaa (Sieppari ruispellossa), alkaa juuri sopivasti taas sataakin.
HUOM! Kaipailisin vinkkejä hyvistä äänikirjoista! Hyvä äänikirja = sellainen, jossa ensinnäkin on mielestäsi hyvä tarina sekä lisäksi myös hyvin ja luontevasti etenevä äänimaailma. Jos siis satut tietämään joitain kuuntelemisen arvoisia teoksia, jätäthän puumerkin kommenttilootaan. :) Otin kommentoinnista nyt pois sähköpostiosoitepakon, eli voitte jättää tästä edespäin kommentteja astetta enemmän anonyymeinä, jos siltä tuntuu. Kiitos jo etukäteen!
On syksy niin ihmeellinen
Päässäni soi tänään rikkinäisen sateenvarjon alla kävellessä tuo lastenlaulu, jota tuli hoilattua ala-asteella enemmän kuin tarpeeksi, siitä otsikko. Valitettavasti kappaletta ei löytynyt Juutuubasta, joten saatte tässä postauksessa tyytyä vain noin miljardiin muuhun YouTube-videoon. ;)
Liian aikaisin alkaneen syksyn kunniaksi tuli mieleeni listailla erilaisia pimeneviin iltoihin sopivia (enemmän tai vähemmän) kulttuurillisia teoksia. Kannattaa nauttia syysflunssaa lievittävän tuoreen inkiväärin, lämpimän kaakaon ja kaulaliinasta suuhun eksyvän nukan seurassa.
Kirjat
Syksyllä hömppäkirjat jäävät vähemmälle ja keskittyminen siirtyy laadukkaaseen tekstiin tai aiheeltaan vakavampiin teoksiin. Toisaalta hömppä vetää puoleensa arjen keskellä, jolloin tulee helposti luettua kaikenlaista elämäntaito-oppaista ihmissuhde-chick-litiin. Luki mitä tahansa, on kuitenkin kiveen hakattu Totuus ja Ainoa Oikea Mielipide, että syksy on lukemisen kulta-aikaa. Kun ei voi enää kesäisessä luonnossakaan tarpoa.
- Tove Janssonin Muumit (ihan mikä tahansa; talveen sijoittuvat kirjat kannattaa tosin säästää talvelle)
- Niemi, Marjo: Juostu maa (Teos 2004). Päähenkilö on nimeltään Syksy, mutta kirjan tunnelmakin on varsin syksyinen. Tyttö juoksee, kuolema on läsnä, kieli on usvaisen kuulaista ja lehtikasoissa ryvetettyä parhaan syyspäivän tapaan.
- Kontula, Aino: Rexi on homo ja opettajat hullui! – Opettajan päiväkirja (Ajatus Kirjat 2005). Syksyn kunniaksi haluat ehkä palauttaa mieleesi, miltä tuntui olla yläkoulussa, tai ehket sittenkään… Kontulan kirjan yläkoulu on suoranainen tikareilla vuorattu pätsi, jonne ei ihan mielellään astuisi.
- Itkonen, Juha: Myöhempien aikojen pyhiä (Tammi 2003) & saman kirjailijan Anna minun rakastaa enemmän (Teos 2005). Juha Itkosen kieli on juuri sopivaa syksyyn: herkkää, tummasävyistä ja koskettavaa. Näitä kirjoja lukee ennen nukkumaanmenoa hehkulampun valossa, kun tuuli vinkuu ikkunoissa. Saattaapa olla, että unohtaa vallan nukkua, sen verran tehokkaasti etenkin jälkimmäisen kirjan maailma imaisee mukaansa.
- Hornby, Nick: Uskollinen äänentoisto (WSOY 1996) & saman tekijän Alas on pitkä matka (WSOY 2006). Nick Hornbyn kieli on rikasta ja sen lisäksi teksti vilisee herkullisia viittauksia populaarikulttuuriin. Nämä kirjat ovat suosikkejani, molemmissa on herkullinen aihemaailma ja omintakeista, ironista huumoria.
- Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena kustannus 2006). Aimoannoksen laadukasta eskapismia tarjoilee tämä mysteeriromaani. Sen maaginen maailma nappaa mennessään ja itse luinkin tämän oikeastaan yhdeltä istumalta. Kun illat pimenevät, tapahtuu jänniä juttuja… Jäniksenselkäläinen kylä (sen yhteisöstä puhumattakaan) on tunnelmaltaan varsin kammottava, mutta vetää silti puoleensa juuri sen takia. Äärimmäisen sopivaa syyslukemistoa.
- By, Oddbjørn: Memo – Helppo tapa parantaa muistia (Bazar 2008). Kerrankin niin sanottu self-help-opus, jonka olen kokenut oikeasti hyödylliseksi! Norjalainen opiskelijamiekkonen ja nykyinen muistimestari Oddbjørn By antaa kirjassaan helppoja ja ennen kaikkea toimivia muistinparannusvinkkejä kaikille koululaisista vanhuksiin. Kirjassa on myös runsaasi hyödyllistä materiaalia oppimistekniikkaansa tarkastaville sekä kaikille niille, jotka nauttivat piin likiarvon 1000 ensimmäisen desimaalin muistamisesta. Itse olen tämän kirjan avulla oppinut jo monta matemaattista kaavaa. Ihan hyvä muistaa ne, mutta toisaalta tekisi ihan hyvää oppia myös niiden tarkoitus…
- Kinsella, Sophie: Himoshoppaaja-kirjat (WSOY). Jo viidenteen osaan ehtinyt kirjasarja kertoo täysin epätodellisen tarinan täysin hysteeriseen tapaan täysin shoppailuun seonneesta britti-Beckystä, joka nolaa itsensä joka toisella sivulla ja ostaa ainakin yhden laukun lähes jokaisella. Fiktiivistä tarinaa ostohysteriasta on hauska lukea, etenkin kun se on vedetty näin yli. Jos tarinalla olisi enemmän realistinen sävy, sen lukeminen alkaisi ahdistaa, sillä jos kaikki olisivat yhtä beckymäisiä ostokäyttäytymisessään, maapallomme olisi jo ajat sitten tipahtanut kuolemaan.
Elokuvat
Syksyllä elokuvien pitää olla puhuttelevia ja/tai kannustavia. Kaikki omien kuvioiden pohdiskelut saavat mukavasti pohjaa, kun on ensin katsonut jonkun hyvän elokuvan ja sen jälkeen unohtunut elokuvan tunnelmiin peilaten niitä omaan elämäänsä ja olemukseensa.
- No se Batman – Yön ritari (2008). Kolmestakin syystä: 1) Tunnelma on synkkä ja karu, 2) Jokerin rooli pistää kylmäämään juuri sopivasti ja 3) Kaikki puhuvat tästä elokuvasta tänä syksynä.
- Vuosi nuoruudestani (1999). Tositapahtumiin perustuva kuvaus Susanna Kaysen -nimisen ahdistuneen tytön ajasta 1960-luvun jenkkiläisessä mielisairaalassa. Angelina Jolie sai sivuosa-Oscarin roolistaan vaikeasti häiriintyneenä sosiopaatti-Lisana. Eikä suotta, jos minulta kysytään. Elokuva on ahdistavimpia, joita olen koskaan nähnyt.
TV
Syksyllä television pariin rynnätään suoraan sateesta ja velvollisuuksien väsyttäminä. Silloin tulee helposti valittua kaikkea vähemmän älykästä katsottavaa niiden ikisuosikkidraamojen lisäksi. Televisio tarjoaa tätä nykyä himputisti huonoa tosi-tv:tä, mutta se kieltämättä toimii stressintappajana aina toisinaan. Kun raskaan päivän angstit on selätetty, ehtiikin sitten juuri sopivasti laatudraamojen ääreen.
- Idolsin neljäs tuotantokausi (alkaa MTV3:lla 11.9.). Pakko näitä maineenhakuisia “laulaja”tallukoita on taas kerran kyylätä. Saas nähdä, onko Ari Koivusen nappaama edellisen Idolsin voitto poikinut tälle kaudelle entistä enemmän ärsyttäviä ja noloja “hevi”yrittelijöitä. Kotisohvalta on helppo huudella.
- Eri maiden Huippumalli haussa -tuotantokausia (Pyörivät Nelosella arkisin kuuden aikaan). Luvassa Kanadaa, Australiaa, Iso-Britanniaa ja myöhemmin myös sitä kaikista naurettavinta ja sen vuoksi myös viihdyttävintä, eli jenkkiversiota, ihan uusin jaksoin.) Mallimaailma on kummallinen paikka, ja ehkä vetää puoleensa juuri mahdottomuutensa vuoksi.
- Riitasointuja (Nelosella 11.8. alkaen). Hyvää vastapainoa Idolsille on katsoa fiktiivistä draamasarjaa – aiheenaan tietysti Idols-tyyppisen laulukisan raadollisuus ja unelmien murskautuminen. Odotan tätä kovasti.
- Rooma (toinen tuotantokausi Nelosella 20.8. alkaen). Eeppistä historiadraamaa isolla budjetilla tuotettuna. Kyllähän tätäkin katselee, vaikka jokaiselle historiaa vähänkin lukeneelle tapahtumien kulku on melkoisen ennalta-arvattava…
- Maria! (Nelosella 27.8. alkaen). Maria Veitolan vetämä “räväkäksi” ennakoitu talkshow. Kai tällekin voi antaa vielä mahdollisuuden, tunninpituiseen ohjelmaan mahtunee enemmän asiaa kuin Ylen taannoiseen show’hun, jota Veitola myöskin juonsi.
- 5 kulmaa kosmologiaan (YLE1, 11.8. alkaen). Esko “Parta” Valtaojan keskusteluohjelma kiinnostaa myös “kosmista maallikkoa”, sillä Valtaoja on puhujana karismaattinen ja toivon tähtitiede-ekspertin saavan vieraistaankin irti paljon painavaa sanottavaa. Kun ohjelmaan on kutsuttu vieraaksi esimerkiksi uskontotieteilijä, en voi väittää, ettenkö olisi entistä kiinnostuneempi katsomaan ohjelmaa. Toivottavasti asia on puettu meille tallukoillekin passeliin muotoon.
Musiikki
Yleisesti ottaen omalla kohdallani syksy on suomenkielisen musiikin luvattua aikaa. Perisuomalainen melankolia on autenttisimmillaan, kun taivas itkee vettä valtoimenaan ja stereoissa pauhaa jynkkykitaroin maustettu raskaampi rock, jota värittävät kunnon itkuvirsimäiset sanoitukset, joita vielä on yleensä tulkitsemassa keski-ikää lähestyvä, sinnepäin laulava suomalainen uros. Voilá, tai PERKELE, jos sallitte.
- Viikate – Ei enkeleitä (levyltä Marraskuun lauluja I, 2007)
- Kotiteollisuus – Vieraan sanomaa (levyltä 7, 2005)
- Stam1na – Edessäni (levyltä Uudet kymmenen käskyä, 2006)
- CMX – Minne paha haudattiin (levyltä Isohaara, 2002)
- Mokoma – Marras (levyltä Luihin ja ytimiin, 2007)
Muita syksyn suosikkeja: Brittiläinen melankolian mestariyhtye Anathema (Alternative 4 -levy vuodelta 1998 on virallinen sadepäiväin soundtrack!) sekä tuomiollinen Swallow the Sun, jolta ilmestyy uusi, 35 minuutin teoksen sisältävä levy syyskuussa. Haastattelua aiheen tiimoilta (in English):
Hyvää alkavaa syksyä!
