Kesän härskeimmät tv-sarjat
Löysitkö itsesi lomailemasta ilman mitään tekemistä? Oletko onnistunut jo heivaamaan normaalin unirytmisi unirytmien jorpakkoon ja hankkiutumaan yökukkujaksi lämpimien (no hei, Suomen kesä…) kesäöiden, naapureiden ja oman mielesi ratoksi? Hyvä, sillä jos tämän lisäksi omistat digiboksin/netti-tv-mahdollisuuden, voit pian löytää itsesi koukuttumasta samoihin outoihin aivot narikkaan -sarjoihin kuin minäkin.
PARATIISIN PORTEILLA (Sin Tetas No Hay Paraiso)
Subilla tiistaisin kello 23:00 (uusin jakso nähtävissä linkin takaa).
Mikä, MIKÄ tämä on?! Sub mainostaa kolumbialaista telenovelaa “telenovelaksi ihmisille, jotka eivät katso telenovelaa”. Kyseessä on siis eräänlainen rumasta ankanpoikasesta joutseneksi -tarinan variaatio (vrt. Ruma Betty), jossa teinityttö haluaa paremman (eli rahakkaamman) elämän ja päättää ryhtyä myymään seksiä kuten kaikki coolit vosut hänen seudullaan tekevät. Mutta voi pyhämaria sentään, Catalina-tyttösellä ei ole tissejä, ja kukaan ei tietenkään halua povetonta huoraa. Niinpä Catalina päättää hankkia silikonit keinolla millä hyvänsä – tai pahansa, jos minulta kysyttäisiin. Ööh? Jep. Mukana kuvioissa myös Catalinan äiti ja poikaystävä, jotka mitä ilmeisimmin paneskelevat menemään Catalinan selän takana. Sarja on täysin käsittämätön ja niin hämmentävä karu, että tätä vain jää tuijottamaan. Ikävä kyllä sarja perustuu tositapahtumiin Gustavo Bolivarin menestyskirjan pohjalta. Jälkeenpäin tuntuukin hieman likaiselta, kuin olisi tehnyt jotain kiellettyä tästä viihtyessään.
SATUHÄÄT
TV2:lla torstaisin kello 21:00.
Suomalaista sosiaalipornoa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Älkää antako hääteeman hämätä – tätä dokumenttisarjaa pystyy katsomaan, vaikkei innostukaan bridezilla-meiningistä tai morsiuskimppujen värivalikoiman kartoittamisesta. Jokainen tunnin pituinen jakso keskittyy yhteen elämää suurempaan rakkaustarinaan ja sen juridiseen sinetöimiseen. Sarjan juju ja hupi löytyykin siitä, että oikeastaan jokainen pariskunta on jollain tapaa erittäin persoonallinen – on yläkoulun opettajansa naivaa nuortamiestä, kolmen lapsen 18-vuotiasta äitiä, playboy-sulhoa, myöhästelevää pappia ja hääpäivänsä juopottelevaa morsianta. Suomi-kuvaa puhtaimmillaan… Tai jotain sinnepäin. Ensimmäisellä kaudella (jonka jaksoja juonsi Satu Ruotsalainen) ja joka nyt ilmeisesti uusintakierroksena pyörii, kullekin hääparille laadittiin astrologiset kartat, jotka Ruotsalainen käy jaksoissa läpi – usein näiden kohtien taustalla soi Twin Peaks -sarjan tunnusmusiikki. Jep. Parhautta (tai sitten minulla vain on niin huono maku, mikä sekin on aivan realistinen vaihtoehto.)
ROKKARILLE MORSIAN (Rock of Love)
Subilla sunnuntaisin kello 20:00 (uusin jakso nähtävissä linkin takaa).
Kuin kohtalon oikusta satuin havaitsemaan jokin aika sitten, että Rokkarille morsian -tosi-tv-sarjasta alkoi toinen tuotantokausi. Viime kesänä bloggasin samasta aiheesta (Elähtäneelle rokkarille vosu? Oikeasti?), eikä kuvio ole kauheasti muuttunut. Naiset ovat edelleen täynnä silikonia, Bret “Poison” / “etsin aitoa rakkautta” Michaels valitsee edelleen jatkoon kaikista sitoutumiskyvyttömimmät beibsut, alkoholia kuluu edelleen ja naisten tatuoinnitkin ovat kuin suoraan “näin olet tosi rock” -katalogeista. Mutta ai että, miten viihdyttävää! Unelmien poikamiehet pitäkööt tunkkinsa, täältä tulee elähtänyt rokkari ja liian monta bimbotirppaa!
Jos alkaa ärsyttää, kannattaa siirtyä hetkeksi pois television ja blogistanian äärestä – esimerkiksi nauttimaan tuosta niin lyhyestä kesästä.
Kerrankin oikean elämän makua televisiossa (en puhu Big Brotherista)
Kyllä. En tiedä, onko kukaan pannut merkille, mutta olen useamman kerran maininnut spontaaneissa seikkailuissani, etten voi sietää juuri mitään kulttuurin tuotetta, jota voisi kutsua adjektiivilla elämänmakuinen. Siitä tulee liikaa mieleen yäk ällö hyi -reaktion aiheuttava Serranon perhe sekä takavuosien virallinen nössölälly perhesarja, eli Seitsemäs taivas (1996-2007):
Mutta! Hyvät kanssaintterwebsinkäyttäjät, olen löytänyt kerrankin oikeasti elämänmakuiselta tuntuvan sarjan, jossa kaikki ei ole lämmintä ja ihanaa eivätkä vaikeudet aina vie typerän ja teennäisen elämän oppimisen kautta voittoon, mutta jossa kaikki ei myöskään ole yhtä suurta ristiriitaa ja surkean ahdistavaa draamaa. Tämän löydön tein siitäkin huolimatta, että YLE yrittää ilmeisesti typerillä käännösnimillään sekä laatuohjelmien piilottamisella huonoon lähetysaikaan torperoida kaikki mahdollisuudet bongata hyviä sarjoja.
Sano että rakastat on vuodelta 2007 oleva 10-osainen draamasarja HBO:lta. YLE näyttää sarjaa näin lauantaisin ykköseltä kello 22:00. Sarjasta on tähän mennessä tullut 2 osaa, ja mielestäni siihen päässee vieläkin ihan hyvin mukaan.
Sarja kertoo siis pariskunnista, joiden (yhteinen) elämä ei välttämättä ole kovinkaan auvoisaa, ja jotka sen johdosta päättävät lähteä parisuhdeterapiaan. Hahmot ovat uskottavan oloisia, lavasteet ja vaatetus ja muu ovat sopivan nuhjuisia (ei siis liikaa Hollywood-kimalletta) ja heiluva kamera tuo kohtauksiin tunteen siitä, että lymyilisi itse kameramiehen vierellä seuraamassa tilanteita. Siitä tulee itse asiassa välillä vähän vaivaantunut olo, mikä ei ainakaan itselleni ole kovinkaan yleistä tv-viihdettä seuratessa. Mielenkiintoista. Näin juniorina on tietenkin helppo huudella, mutta voisin kuvitella, että sarjan parisuhdeasetelmat voivat aivan hyvin olla arkipäivää oikeiden Aikuisten elämässä.
Näyttelijät eivät ole liian kuluneita, ja juonta jaksaa seurata, vaikkei se – ainakaan tähän mennessä – ole sisältänyt mitään yltiödramaattisia hetkiä. Sarjassa maistuu elämän karumpi puoli, ja se jos mikä uppoaa minuun. Asioita ei liioitella eikä myöskään romantisoida, vaan sarja näyttää hahmojensa piirteet hyvin toteavaan sävyyn. Sarjaa voisi välillä erehtyä luulemaan dokumentiksi. Tämä teksti saattaa antaa ohjelmasta tylsän kuvan, mutta juoni on oikeasti yllättävän koukuttava. Suosittelen ainakin vilkaisemaan. :)
Noin muuhun elämään liittyen voisin sanoa, että olo on vähän tällainen:
Green Day – Wake Me Up When September Ends (levyltä American Idiot, 2004)
Aika paljonkin, itse asiassa.
Rakkaudesta HBO:hon
Minua ei saa viihteen äärestä pois millään. Aivoni ovat täynnä mätää sen jäljiltä. Nämäkin hetket internetin parissa voisin käyttää Nuoren Wertherin kärsimyksiin, John Locken valistusfilosofiaan tai vähintään kalastamiseen, mutta arvatkaa mitä? Ei kiitos. Viihdyn itseäni viihdyttäen, enkä välitä siitä, tekeekö se minusta muiden silmissä lähtemättömän hedonistin ja/tai pinnallisen, tyhmän vätyksen. Aivan sama, sillä – rummutusta – minulla on aina Home Box Officen sarjat.
HBO:n ja minun välinen taival on verrattaen pitkähkö. En muista, lähtikö se liikkeelle Sinkkuelämästä vai Mullan alla -sarjasta, mutta niistä lähtien olen seurannut suurella mielenkiinnolla kyseisen maksullisen jenkkikaapelikanavan liikkeitä ja tuotantoja ja ottanut haltuun sarjoja aema. (ajalta ennen Mullan alla -sarjaa). Tässä esittelen suurimmat suosikkini HBO:n draamasarjoista (ilman kuvia, pahoittelen) niille, jotka ovat säästyneet näiden sarjojen mediahypeltä:
Kylmä rinki (Oz), 1997-2003 (kuusi tuotantokautta)
Kylmä rinki teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, kun Nelonen uusi sen kokonaisuudessaan pari vuotta sitten. Sarjan tapahtumat sijoittuvat siis Oswald State Maximun Security Penitentiary -vankilaan (katunimeltään Oz) ja etenkin sen vaarallisten vankien kokeelliselle Emerald City -osastolle, jossa vangeilla on erilaisia velvollisuuksia ja vapauksia enemmän vankilan muihin osastoihin nähden. Sarja paneutuu erirotuisten vankien välisiin konflikteihin ja muutenkin vankien väleihin toistensa sekä vankilan henkilökunnan kanssa. Myös jenkkilän vankiloihin liittyvä byrokratia tulee tutuksi sarjan myötä. Kylmän ringin erikoispiirre on, että kuka tahansa sen päähenkilöistä saattaa kuolla ihan yhtäkkiä missä tahansa vaiheessa sarjaa.
Sarjan äärimmäisen tiuhaan vaihtuva henkilöhahmogalleria, hyvin kerrotut ja uskottavat juonikuviot, mieleenpainuvat tapahtumat (esimerkiksi se, kun Lee Tergesin näyttelemä hahmo Tobias Beecher sai vankilaan lähetyksenä poikansa kämmenen J.K. Simmonsin tähdittämältä Hank Schillingeriltä heidän välistensä riitojen seurauksena) ja jatkuvat tarinat (esimerkiksi Dean Wintersin näyttelemän Ryan O’Reilyn pakkomielteinen rakkaus vankilan sairaalatohtoria, Dr. Nathania kohtaan), sarjan tarkat väkivaltakuvaukset sekä poliittinen epäkorrektius vetivät puoleensa viikko toisensa jälkeen, jakso jaksolta. Kyseiseltä uusintakierrokselta minulta jäi välistä ehkä tasan 60 minuuttia, niin tarkasti sarjaa katsoin, tallensin ja seurasin. Sarjan rehellinen ja reilusti överiksi vedetty, mutta siltikin uskottavan oloinen ote, eivät voineet jättää minua kylmäksi. Voin suositella sarjaa niille, jotka kestävät katsoa silmien viiltämistä ja homoeroottisia kohtauksia, ja haluavat siihen päälle myös oikeasti sisältöä upean ja puhuttelevan juonen muodossa.
Mullan alla (Six Feet Under), 2001-2005 (viisi tuotantokautta)
Fisherin hautaustoimistoperhe ei ole ihan sieltä normaalimmasta päästä, vaikka perheen idyllinen kulissi tuntuukin sarjan alkaessa olevan päällepäin kuosissaan. Vähitellen perheenjäsenistä alkaa paljastua ties millaisia piirteitä (esimerkiksi perheen äidin neuroosit ja esikoispojan kommunikointi kuolleen isänsä kanssa), ja sarjan huumori on koko ajan mustaa, tai vähintään vahvan tummanharmaata.
Aivan täydelliset roolivalinnat näyttelijöiden kohdalla tässä sarjassa, he ovat omiaan ylläpitämään sarjan vinoutunutta tunnelmaa. Toimii, toimii, toimii. Lisäksi jokainen jakso alkaa kuolemalla, sekin toimii. Sarjan käsikirjoittajat ovat saaneet toden teolla käyttää luovuuttaan erilaisten kuolinsyiden keksimisessä, siitä heille kunnia ja kiitos. Eniten puistatti erään jakson alku, jossa nainen perheväkivallan seurauksena kaatui otsa edellä teräkynttelikköön. Huh.
Valitettavasti en ole vielä nähnyt sarjan puoltatoista viimeistä kautta, sillä vhs-aikana nauhoitteluun tuli niin usein ongelmaa, että luovutin suosiolla ja päätin vielä jonain päivänä vahdata nuo kaudet jossain. Puoli kautta olenkin jo saanut tuon päätöksen jälkeen katsottua ystäväni luona, mutta vielä riittää ihasteltavaa (ja itkettävää myös).
Sinkkuelämää (Sex and the City), 1998-2004 (kuusi tuotantokautta)
Tuntuu niin törpöltä esitellä tätä sarjaa, sillä en usko, että kukaan, joka seuraa muotia, televisiota, elokuvia tai ylipäänsä viihteellistä mediaa, on voinut tältä välttyä edes niin halutessaan. Sarja kertoo kuitenkin neljästä kolmi-nelikymppisestä sinkkunaisesta New Yorkissa. Jokainen jakso pursuilee vaatteita, kenkiä, seksiä, pseudofilosofista (uusin suosikkisanani) ihmissuhdepohdintaa sekä ystävyyden ja Manhattanin ylistystä. Sarjasta on paha sanoa enää mitään, mikä kuulostaisi yhtään tuoreelta näkökulmalta, mutta tämä sarja on kuitenkin viihdyttänyt useiden vuosien ajan. Ja viihdyttää yhä jokaisella katsomiskerralla.
Lisäksi voin suositella HBO:lta ainakin näitä: Big Love (lahkoon kuuluvalla perheenisällä ja liikemiehellä on kolme vaimoa), Entourage (wannabe-tähdenalut bilettävät)
…ja häpeillen tunnustaa, että näihin olen vasta paneutumassa (mutta sitäkin suuremmalla innokkuudella): Taistelutoverit (parhaalta sotasarjalta ikinä vaikuttava 10-osainen eepos tekijätiimiltä Hanks/Spielberg), The Sopranos (mafiaperheen seikkailut… ja kuinka sitten kävikään)
YLE ilahdutti aiemmin tänä vuonna ilmoittamalla, että on ostanut kaikki oikeudet HBO:n sarjoihin. Jatkossa on siis mahdollista nähdä näitä laatusarjoja ilman mainoksia, ja toivon totisesti, että YLE ei sijoita sarjoja keskiviikkoyöhön, vaan laittaa ne niille kuuluville ohjelmapaikoille iltakymmeneen. Tästä pääset YLEn HBO-kampanjasivulle. Tänä vuonna odotettavissa vielä Taistelutovereiden lisäksi ainakin Sopranosia sekä muutama uusi sarja. Myös tv-elokuville ja erikoisohjelmille on ilmeisesti varattu muutamia paikkoja. Tap tap!
